Junasukat Nalle-langasta

Junasukat

Kesällä on kivointa viettää aikaa puistossa, festareilla, mökkisaunassa ja marjapuskassa. Käsitöissä keskittymiskyky ei tahdo riittää kovin kunnianhimoisiin projekteihin, mutta onneksi silloin voi turvautua helppoihin ja nopeisiin töihin, kuten junasukkiin. Vielä kun tekee yhdellä langalla, ei tarvitse edes muistella raidan vaihtumiskohtia.

Tarina junasukkien synnystä on sotavuosilta, mutta mallin nimi istuu hyvin myös nykypäivään. Itse en juurikaan kudo minkään valtakunnan kulkupelin kyydissä, koska tarvittavan lanka-arsenaalin ja ohjeiden kuljettaminen mukana tuntuu liian vaivalloiselta. Junasukkien ohje on kuitenkin niin yksinkertainen, että sen oppii hetkessä ulkoa. Lankaakaan eivät pienet jalat paljon vaadi. Näin ollen voisin hyvinkin neuloa junasukkia myös reissun päällä – vaikkapa raiteilla.

Junasukat

Kokeilin muuten junasukkien kanssa vähän erilaista höyrytystekniikkaa. Olen ennen viimeistellyt neuletyöni aina silitysraudan ja kostean harson avulla, mutta sitten sain vihiä, että sukat voi heittää myös kattilaan – kuinka kätevää! Niinpä laitoin tilkan vettä kiehumaan kattilanpohjalle, sukat siivilässä kattilaan ja kannen vielä päälle. Muutaman minuutin höyryttelyn ja kääntelyn jälkeen muotoilin sukat pyyhkeen päälle kuivumaan.

Mielestäni kattila toimi tässä ihan silitysraudan veroisesti. Silittäminen ei varsinaisesti ole intohimoni, ja välineet siihen löytyvät siksi usein jostain kaapin peränurkasta. Jatkossa ehkä viimeistelenkin pienet neuletyöt mieluummin lieden kuin laudan äärellä.

Junasukkien tarina ja ohje löytyvät muun muassa Taito Etelä-Pohjanmaan sivuilta.  

Junasukat
Lanka: Novita Nalle, turkoosi
Puikot: 3 mm

11

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close