Kattiteema jatkuu – kissavillasukat

Kissavillasukat
Ruutupiirros: kissakuvio

Edit 8.8.2017: ohje lisätty postauksen loppuun 🙂

Hyvää helatorstaita! Ylimääräinen vapaapäivä keskellä viikkoa ei koskaan ole huono – voi vaikka neuloa koko päivän! 🙂

Aiemmin neulomani kissalapaset saivat kaverin, kun jatkoin teemaa harmaissa villasukissa. Näissäkään ei turhaan kikkailtu, vaan edettiin hyväksi havaitulla perusvillasukan ohjeella ja Nalle-langalla. Olen viime aikoina alkanut suosia sukissa sädekavennuksia, sillä ainakin omaan jalkaan ne istuvat paremmin kuin nauhakavennukset. Nauhakavennus on ehkä kuitenkin kivemman näköinen, minkä vuoksi en niistäkään aio kokonaan luopua. Vaihtelu virkistää.

Myös joustinneule nilkan kohdalla on ehdottomasti plussaa sukkien mukavuuden kannalta. Itse olen kyllä aika laiska tekemään nilkkaresoreita, sillä joustinneule ylipäänsä on mielestäni sukkien kutomisen puuduttavin vaihe. Lisäksi vaatii ylimääräistä keskittymistä, että saan joustinneuleesta siistin näköistä. Välillä jälki on kuin perunapellossa, mikä ei varsinaisesti kannusta ylimääräisten resorien neulomiseen. Paljon joustinta neulomalla käsialakin tietysti tasaantuisi.

Harmaa on ehdoton suosikkini, mitä tulee sukkalankoihin. Kevään aikana olen kuitenkin neulonut niin paljon harmaita asioita, että väri on alkanut jo vähän kyllästyttää. Vaihe on varmasti väliaikainen, ja viimeistään syksyllä harmaan eri sävyt ovat taas käytetyimmät lankani. Seuraavaksi aion kuitenkin ottaa puikoille jotakin iloista ja riemunkirjavaa. 🙂

Kissavillasukkien ohje

Koko: 39
Lanka: Novita Nalle, tummanharmaa ja vaaleanharmaa
Puikot: 3 mm

Varsi:

Luo 56 silmukkaa tummanharmaalla. Neulo joustinneuletta (2 o, 2 n) yhteensä 10 krs. Neulo seuraava kerros oikein ja lisää samalla 4 s tasavälein (= 60 s). Neulo vielä 5 krs oikein ja aloita sitten kirjoneulekuvio ruutupiirroksen riviltä 1 (neulo toinen sukka peilikuvana toisen ruutupiirroksen mukaan). Kun kirjoneulekuvio on valmis, jatka tummanharmaalla langalla ja neulo 6 krs oikein. Kavenna kuudennella kerroksella 4 s tasavälein (= 56 s). Neulo sitten joustinneuletta (2 o, 2 n) yhteensä 10 krs.

Kantapää:

Aloita kantalappu neulomalla I puikon silmukat IV puikolle oikein (kantalapun leveys yht. 28 s). Käännä työ ja aloita vahvennettu neule:
1. kerros: Nosta 1. s neulomatta ja neulo 27 s nurin. Käännä työ.
2. kerros: *Nosta 1. s neulomatta, neulo 1 s oikein* ja toista *-* vielä 13 kertaa.
Toista kerroksia 1–2 kunnes kantalapun korkeus on 28 kerrosta. Kun olet neulonut viimeisen kerroksen oikein, aloita kantapohjan kavennukset.

Kantapohjan kavennukset:

Jatka vahvennettua neuletta kuten aiemmin. Nosta kantalapun 1. s neulomatta, neulo 17 s nurin ja neulo kaksi seuraavaa silmukkaa nurin yhteen. Käännä työ, nosta 1. s neulomatta, neulo 8 s oikein ja tee ylivetokavennus. Jatka kavennuksia kuten edellä niin, että kantalapun sivusilmukat vähenevät ja keskiosassa säilyy aina 10 s. Jatka kavennuksia niin kauan, että sivusilmukat loppuvat. Jaa jäljelle jääneet 10 silmukkaa kahdelle puikolle, 5 ja 5 silmukkaa.

Poimi sitten vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 14+1 silmukkaa. Neulo poimitut silmukat kiertäen oikein I puikolle. Neulo II ja III puikon silmukat oikein. Poimi kantalapun oikeasta reunasta 14+1 silmukkaa. Neulo ne kiertäen oikein ja jatka kerros normaalisti loppuun.  Jatka näillä kaikilla 68 silmukalla ja aloita seuraavalla kerroksella kiilakavennukset.

Kiilakavennukset:

Neulo I puikon lopussa 2 s oikein yhteen ja tee IV puikon alussa ylivetokavennus. Tee kavennukset joka kerroksella yhteensä 6 kertaa = 56 s. Jatka neulomista tummanharmaalla langalla.

Kärkikavennukset:

Kun sukan teräosan pituus on 19 cm, aloita kärjen sädekavennukset. Tarkista, että jokaisella puikolla on aloitettaessa 14 silmukkaa. Erinomaisen selkeä sädekavennusten ohje löytyy esimerkiksi Ullaneuleen sivuilta. Kun jokaisella puikolla on jäljellä 2 s, katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele hyvin.

 

Kissasukat ja -lapaset
0

5 comments

  1. Moikka!

    Onko sulla ohjetta näihin sukkiin? Multa pyydettiin kissa-aiheiset sukat ja nämä näyttää kivoilta.

    1. Moi Hanne!

      Kiitos kysymästä, ohje oli koneella mutta lähinnä sellaisessa muodossa, että sain siitä vain itse selvää 😀 Kirjoitin sen vähän paremmin auki ja lisäsin postauksen loppuun. Toivottavasti siitä saa jotakin selkoa. Kömmähdykset ja epäselvät kohdat saa mielellään ilmiantaa! 🙂

  2. Hei, Haluaisin neuloa nämä sukat, mutta hämäännyin, kun ohjeessa on 15 silmukkaa puikoilla, ja kuviossa 12…

    1. Vastaan itselleni. Olinpa tyhmä. Ohjeelkahan tulee viisi kissaa….

      1. Heippa Ulla! Kissakuviot eivät tosiaan asetu joka puikolla samaan kohtaan. Vanha hyvä sanontakin kuuluu, että kun itse vastaa omaan kysymykseensä, ei tule jälkipuheita 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close