Kauheimmat käsityöt: Huovutetut tossut

Kauheimmat käsityöt: huopatossut

Huopuva lanka oli yhteen aikaan jonkinlainen hitti, ja lämpimiä huopatossuja putkahti yhden jos toisenkin käsityöihmisen pesukoneesta. Itsekin olen tehnyt lahjaksi ainakin kolmet tossut ja yhdet tumput. 

Tossujen tekeminen ei ollut erityisen haastavaa: ensin virkattiin tuhottoman suuri varreton villasukka, harsittiin sen sisäpuolelle muovipussi (jotta tossun sisäpinnat eivät huovu yhteen) ja heitettiin pesukoneeseen lankavyötteen ohjeen mukaiseen lämpötilaan. Koneesta tuli ulos valmis tossupari, joka kuivatettiin huolella ja koristeltiin mahdollisesti huopakukkasilla tai muilla härpättimillä. Hauskaa ja helppoa.

Pesukoneessa huovuttaminen oli käsityön jännittävin vaihe. Useimmiten se meni kuten pitikin ja valmis tossu oli sen kokoinen kuin oli tarkoitus. Silloin tällöin huopuminen meni kuitenkin aivan reisille. Miksi – sitä ei tiedä kukaan.

Kauheimmat käsityöt: huopatossut

Valkoisista tossuista piti tulla lahja jollekulle (en enää muista kelle). Kuvista voi kuitenkin helposti nähdä, miksi lahjasuunnitelmat muuttuivat lennossa. Tossut ovat paitsi liian pienet ja oudon muotoiset, myös eri paria. Toinen olisi itse asiassa melko lähellä kelvollista, mutta tuo toinen... Hyh hyh. Rumemman tossun sisällä piilee myös yllätys, sillä sinne harsimani muovipussi jäi jotenkin jumiin huovan sisään. Se siis epäonnistui siinä ainoassa tehtävässä, joka sillä oli. Siellä ne muovinriekaleet edelleen rapisevat. 😀

Huopuneiden töiden ongelma on siinä, että niitä ei voi purkaa ja käyttää lankaa uudelleen. Vaihtoehdoksi jää heittää tossut suoraan roskiin tai keksiä niille jokin erittäin luova käyttötarkoitus. Heti tulee mieleen monta:

pesukinnas

lintujen pesänrakennusmateriaali

aurinkolasien suojapussukka (myös isot kehykset)

koiranlelu

(auki leikattuna) maailman rumin pannunalunen.

 

Hyviä vaihtoehtoja kaikki, valinnasta tulee vaikea! 


Jos olet joskus kämmännyt oman käsityösi, jaa se muidenkin iloksi Instagramissa hashtagilla #kauheimmatkäsityöt! 🙂

0

2 comments

  1. OMG!!! Kiitos tästä hulvattomasta postauksesta jonne eksyin jotain kautta. Yritän pidätellä naurunpyrskähdyksiä työhuoneessani 🙂 Aika hirveät tossut mutta vaihtoehtoiset käyttötarkoitukset aivan loistavia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close