Varaslähtö uudenvuodenlupauksiin: Ompelukurssille!

Ompelulankoja

Ompelu ei ole koskaan oikein ottanut sujuakseen, vaikka käsitöiden tekemistä muutoin rakastankin. Olen tyyppi, joka ompelee kyllä verhonkäänteet, sohvatyynynpäälliset ja korjaa rikkoutuneet vaatteensaumat, mutta haastavampien töiden tekemiseen ei ole oikein uskallusta tai motivaatiota.

Viimeisin ompelutyöni oli oviverho, jonka tein peittämään portaidenaluskomeron oviaukkoa. Ärräpäiden saattelemana sain kuin sainkin aikaan verhon, jossa on vuori, purjerenkaita ja alareunassa jopa taskut pienille lyijypainoille. Tukikangastakin käytin. Jo projektin aikana tuli sellainen olo, että verho ei tulisi istumaan paikalleen kuin hansikas, eikä se sitten kyllä istunutkaan. Toinen lyijypaino piti tunkea taskuunsa väkivalloin, koska jätin aukon vahingossa liian ahtaaksi. Verhon pienestä vinoudesta huolimatta oviaukko kuitenkin peittyy melko hyvin, ja siivousvälineet pysyvät komerossa piilossa. Mikään ompelumotivaatiota lisäävä kokemus tämä kaikki ei kuitenkaan ollut. Kangaskaupan myyjä oli oikeilla jäljillä, kun tarjosi kankaiden lisäksi myös ompelupalvelua... 😀

Uusi vuosi tuo aina mukanaan mahdollisuuden tehdä jotain yllättävää. Niinpä ilmoittauduin tarmokkaasti työväenopiston ompelukurssille! Tammikuussa alkavalla kurssilla on tarkoitus ommella helppoja arkivaatteita valmiskaavoista. En malta odottaa, vaikka vähän myös hirvittää. Ammattitaitoisessa ohjauksessa meikäläisenkin kuitekin pitäisi saada valmista aikaan, jopa ommellen. Toivon mukaan saan kurssilta myös onnistumisen kokemuksia ja intoa kokeilla vaatteiden ompelua myös kotona.

Tavoitteenani on ommella kurssilla arkikäyttöön sopiva mekko sekä collegepaita jostakin ihanasta printtikankaasta. Tässä kohtaa haluaisinkin kysyä yleisöltä: Mistä hankitte helppoja ompelukaavoja? Mistä löytää kauneimmat (kotimaiset) printtikankaat? Entä mikä verkkokauppa myy sellaisia upeita pitsikauluksia, joita olen nähnyt joskus itsetehdyissä mekoissa?

Kaikki vinkit ompelijatarelämän aloittamiseen otetaan kiitollisuudella vastaan! 🙂

0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close