Mitä jäi käteen Turun Kädentaitomessuilta?

Kankaita kädentaitomessuilla

Turun Kädentaitomessuja vietettiin viikonloppuna samaan aikaan Taide- ja Antiikkimessujen kanssa. Käväisin lauantaina Kädentaitomessujen puolella uusien ideoiden ja tarjouslankojen perässä. Porukkaa oli jo aamupäivällä paikalla paljon, mutta jaksoin jonottaa tungoksessa parit onnistuneet ostokset.

Lankoja kädentaitomessuilla

Esillä messuilla oli jos jonkinmoista askarteluhelmistä kirjoihin ja huovutettuihin hattuihin. Katse tarttui useamman kerran myös upeisiin mekkoihin ja laukkuihin, joille ei kuitenkaan tällä kertaa ollut tarvetta. Neulelankoja oli tarjolla useammassakin kojussa, mutta kokonaisuutena olisin ehkä toivonut hieman laajempaa lankavalikoimaa. 

Mukaani lähti neljä kerää Drops Merino Extra Fine -lankaa, josta aion neuloa jotakin kivaa itselleni. Mitä – sitä en vielä tiedä. Värit joka tapauksessa ovat mielestäni tosi seesteisen kauniit. Lisäksi ostin mustaa ja valkoista matonkudetta ajatellen laukkua, joka löytyy käsityötavoitteideni listalta. Hypistelin messuilla myös ihania värikkäitä kankaita, mutta kun en heti keksinyt niille käyttötarkoitusta, jätin tällä kertaa ostamatta. Ompelukärpänen taisi kuitenkin puraista, sen verran herkullisia kuoseja oli tarjolla!

Keulimiselta siis vältyttiin, ja ostokset olivat harkittuja ja hillittyjä. Kuka muu messuili Turussa tänä viikonloppuna? 🙂

Ostokset kädentaitomessuilta
Ostokset kädentaitomessuilta
0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close