Uusi käsityönurkkaus ja lankainventaario

Kirjoitin lentokonemekkopostauksessani siitä, miten hienoa olisi tehdä käsitöitä niille omistetussa huoneessa. Silloin ompelukonetta ei tarvitsisi säilyttää ruokapöydällä ja keskeneräisiä sukankutimia ei löytyisi talon jokaisesta huoneesta. Lankakerätkin olisivat siististi niille varatuissa laatikoissa eivätkä hujan hajan siellä, minne ne ovat kulloinkin sattuneet mahtumaan.

Käsityönurkkaus

Käsityöhuone on edelleen vain haave, mutta sain viimein raivattua kotiini käsityönurkkauksen. Käytännössä nurkkaukseni koostuu vain nojatuolista ja muutamasta säilytyslaatikosta (ovelasti tuolin takana piilossa), mutta olen silti haltioissani. Tuolla nurkassa onkin tullut istuttua jo tunti jos toinenkin. Tuoli on melko muhkea, koska siinä täytyy pystyä ottamaan mukava neulomisasento. Minun kohdallani se tarkoittaa ehdottomasti leppoisaa risti-istuntaa. Muussa asennossa ei neulominen varmaan ole edes mahdollista.

Lipaston nurkalle olen tavallisesti sijoittanut läppärin, jonka ruudulta voin seurata paitsi neuleohjetta, myös jotain sarjaa tai podcastia. Tutustuin muutamaan suomalaiseen neulepodcastiin viikonloppuna, ja ne osoittautuivat juuri sopivaksi ajanvietteeksi neulomisen lomaan. Koko genre on minulle vielä melko tuntematon, joten hyviä neulepodcast-vinkkejä otetaan vastaan! 🙂

Lankainventaario

Nurkkausta järjestellessäni kävin samalla läpi kaikki neulelankani. Lankoja on ollut aiemmin säilössä monessa eri paikassa, joten koko määrän näkeminen yhdessä läjässä vähän yllätti. Jaottelin langat paksuuden mukaan laatikoihin, joita tuli yhteensä neljä kappaletta. Määrä on jo säilytystilan löytämisenkin kannalta sellainen, että päätin rajoittaa langan ja muiden käsityötarvikkeiden hankkimista ainakin kesän ajaksi. Suurin osa langasta oli erilaisia villasekoitteita, joten villasukkia niistä varmasti ainakin syntyy. Jemmassa oli myös parit villapaitalangat, joille koitan seuraavaksi etsiä jonkin kivan mallin. Syksy on lähempänä kuin arvaammekaan. 🙂

Lankainventaario
2

2 comments

  1. Aivan ihana käsityönurkkaus 🙂 Tsemppiä lankavarastojen pienentämiseen. Itsellänikin on sama urakka käynnissä.

    1. Kiitos!😍 Isoissa lankavarastoissa on se hyvä puoli, että vaikka jämien käyttö välillä tökkii, lähes aina sieltä kasasta löytyy jokin väri tai materiaali, joka inspiroi. 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close