Budapestin lankaostokset ja pari matkavinkkiä

Terveisiä helteisestä Budapestistä! Tein Unkarin kauniiseen pääkaupunkiin viiden päivän kesälomareissun ja kiertelin nähtävyyksien lisäksi myös hiukan paikallisia lankakauppoja. Niistä ja tekemistäni lankaostoksista kerron nyt lisää. Vinkkaan myös muutamasta muusta vierailukohteesta, joista itse erityisesti pidin! 🙂

Budapest

Lankakaupat

Ehdin lomani aikana käväistä kahdessa eri lankakaupassa, jotka sijaitsivat aivan Budapestin keskustassa. Kooltaan kumpikaan ei ollut mitään Lankamaailma-tasoa, ja sukkalankoja ei juurikaan osunut silmiin. Tästä huolimatta valikoimaa riitti kyllä ihmeteltäväksi (ja ostettavaksi)! Lankojen lisäksi hyllyt oli täytetty monenlaisilla käsityötarvikkeilla virkkuukoukuista neuloihin ja silmukkamerkkeihin.

1001 Fonal -liike sijaitsee Pestin puolella vain parin korttelin päässä Tonavan ylittävästä Margitin sillasta. Valikoimissa oli ennestään tuntemieni valmistajien, kuten Scheepjesin ja Schoppel Wollen, lankoja, mutta myös oudompia merkkejä. Koska olin Suomen rajojen ulkopuolella, yritin keskittyä lähinnä jälkimmäisiin. Lopulta valikoin ostoskoriini kolme kerää Phildarin super wash -käsiteltyä merinovillalankaa. Liekö ollut jo syksy mielessä, kun värikartasta houkutti eniten tuo nätti burgundi. Siitä tulee ihana pipo! Kerässä on 50 g lankaa ja se maksoi 1490 Unkarin forinttia, joka on euroissa noin 4,70.

Näin kesäaikaan liike on auki vain arkisin. Laiskuuttani en jaksanut tarkistaa aukioloaikoja etukäteen ja tein hukkareissun kaupalle lauantaina. Toisella yrityksellä maanantaina pääsin sitten jo sisälle asti.

Budapestin lankaostokset

Gombolyda Fonalbolt sijaitsee VIII kaupunginosassa, ns. juutalaiskortteliston eteläpuolella. Liikkeessä oli iso valikoima erityisesti puuvillalankoja, joille minä en valitettavasti oikein keksi käyttöä. Onneksi tarjolla oli myös kauniita merino-, alpakka- ja mohairlankoja. Vaikka langat uuteen pipoon olikin jo hankittu, ostin kolme kerää englantilaisen Rowanin Alpaca Soft DK -lankaa. Langassa on 70 % villaa ja 30 % alpakkaa ja se on ihan superpehmeää ja ihanaa. Taidan saada ensi talveksi siis toisenkin uuden pipon. Yksi 50 gramman kerä maksoi 1890 forinttia eli noin 5,90 euroa.

Budapestin lankaostokset
Budapestin lankaostokset

Palvelu molemmissa liikkeissä oli ystävällistä ja myyjät puhuivat hyvää englantia. Jos siis vierailet Budapestissä, kannattaa lankatuliaisia katsella näistä kaupoista! 🙂

Muita vinkkejä

Juutalaiskaupunginosa ja rauniobaarit: Szimpla Kert lienee juutalaiskaupunginosan tunnetuin rauniobaari, joka on rouhea yhdistelmä rapistuvaa kivitaloa, kirpparikalusteita, köynnöskasveja, eriskummallisia sisustustavaroita – ja örveltäviä turisteja. Lauantaipäivänä klo 13 meno oli jo melko kosteaa ja meluista. Kaupunginosassa on kuitenkin myös paljon muita mielenkiintoisia kuppiloita ja ravintoloita. Rauhallisempaa menoa ja kelvollista pikkupurtavaa tarjosi esimerkiksi ulkoilmapubi Kőleves Kert.

Terror Háza: Entisen salaisen poliisin päämajaan perustettu museo, jonka näyttelyt kertovat Unkarin historiasta ensin fasismin ja sitten kommunismin aikana. Näyttelyhuoneet rekonstruoituine vankiselleineen ja kidutusvälineineen ovat järkyttäviä ja surullisia, mutta ehdottomasti näkemisen arvoisia.

Unkarin kansallismuseo: Pysyvät näyttelyt esittelevät Unkarin historiaa muinaisista keihäänkärjistä 1990-luvulle saakka.

Gellértinvuori: Parhaat näköalat kaupunkiin tarjoaa Budan puolella sijaitseva Gellértinvuori, jolla sijaitsee myös Citadella-linnake. Portaita ja serpentiiniteitä saa kavuta jonkin aikaa, mutta kukkulalta avautuva näkymä palkitsee reippailijan.

Budapest

Oluen ystäville: Legfelsőbb Beeróság on viihtyisä pubi, jonka valikoimissa on yli 120 unkarilaista olutta 25 eri panimosta. Aivan nurkan takana oli myös toinen hyväksi osoittautunut olutravintola, First Craft Beer & BBQ. Jos pidät oluesta, pistäydy ainakin ensimmäisessä, tai molemmissa! 🙂

Parlamenttitalo: Vaikuttava rakennus läheltä ja kaukaa, niin auringonpaisteessa kuin iltavalaistuksessa.

Budapestin parlamenttitalo
Budapestin parlamenttitalo

Onko muilla kokemuksia Budapestin lankatarjonnasta? Onko muita hyviä käsityöliikkeitä, joissa kannattaa reissullaan pyörähtää? 🙂 

Vastaa