Emilia-sukat muovittomasta sukkalangasta

Vuonuen tencel-vahvisteinen sukkalanka voitti uutuustuotekilpailun tämän vuoden Suomen Kädentaidot -messuilla. Monen muun messukävijän tapaan kiinnostuin langasta kovasti ja nappasin sitä mukaan yhden vyyhdin. Ostoskoriini valikoitui kahdesta vaihtoehdosta paksumpi, Pentti-sukkalanka hiekan sävyssä.

Tencel on puupohjainen kuitu, joka on täysin biohajoavaa. Sen valmistusprosessin kerrotaan olevan ympäristöystävällinen, ja ainakin polyamidilla vahvistettuun lankaan nähden tencel-vahvisteista voidaan pitää ekologisempana valintana.

Halusin neuloa langasta sukat itselleni, jotta voisin tutkailla langan kestävyyttä käytännössä. En siis lainkaan epäile langan laatua, mutta uudenlaisen koostumuksen takia sukkien käyttäytymistä on mielenkiintoista seurata jokapäiväisessä käytössä. Olen laiska pesemään mitään käsin, joten aion testata sukille myös konepesua. Valmistajan mukaan sukkien pitäisi kestää konepesu villapesuohjelmalla.

Ajattelin ensin neuloa langasta ihan tuiki tavalliset perussukat, mutta päädyin kuitenkin Niina Laitisen Emilia-sukkamalliin, jollaiset olen neulonut kerran aikaisemminkin. Perehdyin langan paksuuteen kuitenkin huolimattomasti ja huomasin nopeasti, että Novitan Nallelle suunnitellussa sukkamallissa oli Pentti-poloa ajatellen aivan liikaa silmukoita. Purin aloituksen ja muokkasin mallia vahvemmalle langalle sopivaksi. Varresta jätin pois neljä silmukkaa, sukan kärjestä kuusi. Lopputuloksesta tuli siten oikein hyvä ja istuva. Kärki- ja kiilakavennusten kanssa piti vähän säätää, mutta sukan etuosan kuvio on sama kuin alkuperäisessä mallissa.

Neuloessa lanka tuntui pehmeältä ja muutenkin miellyttävältä materiaalilta. Valmistajan mukaan tencel-kuitu tuokin lankaan "aavistuksen silkkisyyttä". Yksi vyyhti riitti mainiosti koon 38 sukkiin, ja lankaa jäi jonkin verran ylikin. Jämistä saa vaikka resorit ja kärjet vielä muutamaankin sukkaan.

Huomasin vasta sukkia neuloessani, että Pentti-lanka on ekologisuutensa lisäksi myös varsin lähellä tuotettu. Vuonuen villa tulee nimittäin Paimiosta, jonne ei ole Turusta pitkä matka. Kässäharrastajana on mukavaa, kun voi tukea myös paikallisia tuottajia – vaikka ostoksen kävisikin tekemässä Tampereella. 🙂

Emilia-sukista tuli sukkalaatikkohaasteeni pari numero yksitoista. Vähän kalkkiviivoille menee, mutta viimeinenkin pari valmistuu vielä ennen vuoden vaihtumista!