Lasten collegepaidat joulupakettiin

Viimeisen viikon aikana elämässäni on tapahtunut erityisen paljon upeita asioita.

  1. Voitin pikkujoulujen tietokilpailun ja sain palkinnoksi skumppaa.
  2. Voitin vakkarilounasravintolani arvonnassa ilmaisen lounaan.
  3. Huomasin, että lähikaupassani myydään suomalaisesta perunasta valmistettuja pakastenuudeleita (!)
  4. Ompelin kaksi lasten collegepaitaa ja niistä tuli ihan sairaan hienot.

Koska tämä on käsityöblogi, kerron lisää vain viimeiseksi mainitusta minua kohdanneesta onnesta.

Kaksi collegepaitaa henkarissa seinällä.

Collegepaidat sukulaismuksujen joulupaketteihin ovat olleet suunnitelmissani koko syksyn. Ostin joustocollegepalat paitoihin tämän vuoden Kädentaidot-messuilta Tampereelta. Valkopohjainen college on Verson puodista, ja Kulkijan kanssa -kuosin on suunnitellut Terhi Söderlund. Okranvärisessä paidassa puolestaan on Paapiin Anniina Isokankaan suunnittelema Hilda-kuosi. Kaavan tilasin Jujunalta.

Työn alkuun pääseminen otti aikansa, koska ompelu ei ole käsitöissä vahvin alueeni. Vähän vajavaisilla taidoilla ompelu ei ole nopeaa yhden illan surauttelua, vaan jokaisessa työvaiheessa pitää pysähtyä miettimään: Miten kuosi kohdistetaan vaatteeseen järkevästi? Jäljensinkö hihan kaavat kankaalle varmasti peilikuvina? Mikä ommel toimii tässä työssä parhaiten? Lisähaastetta toi juuri hankittu ompelukone, jonka käytöstä ei vielä ole tullut rutiinia. Tunsin itseni täydeksi amatööriksi kun tarkistin kuudennen kerran, miten sen automaattisen langoittimen oikein kuuluisikaan toimia. Voi olla, että en ymmärtänyt vieläkään...

Okran värinen collegepaita henkarissa seinällä.
Valkoinen collegepaita henkarissa seinällä.

Kone kuitenkin toimi kuin unelma ja lopputuloksesta tuli paljon parempi kuin uskalsin odottaa. Vaikka nyt itse sanonkin, niin aivan superhienot paidat sain aikaiseksi! Kerrankin onnistunut ompelutyö – jes!

Vaikka ompelujälkeni taso yllättikin positiivisesti, paitojen hienous syntyy kuitenkin noista mielettömän ihanista kuoseista. Tykkäsin niistä hurjasti jo kankaana, mutta valmiina vaatteena ne näyttävät vieläkin paremmilta. Molemmista kangaspaloista jäi jäljelle noin puolet, eli saan tehtyä niistä vielä kaikenlaista kivaa – vaikkapa collegepöksyt.

Seuraavaa ompeluprojektia ei vielä ole suunnitteilla, mutta tämän onnistumisen myötä innostusta on selvästi ilmassa. Ehkä ompelu voikin olla hauskaa ja helppoa? 🙂

Kaksi collegepaitaa henkarissa seinällä.
2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close