Itse tehty äitiyspakkaus

Itse tehty äitiyspakkaus

Keväällä esikoista odottaessa tuli ajankohtaiseksi vauvanvaatteiden tekeminen. Kelan äitiyspakkaus on mahtava etu, ja sen halusin ilman muuta hyödyntää. Etenkin vaatteiden osalta pakettia oli kuitenkin ihana täydentää itse valituilla kuoseilla ja väreillä. Samalla sain treeniä ompelusta ja uudehkon ompelukoneeni käytöstä.

Ompelin, neuloin ja virkkasin kevään aikana perusvaatteita ja vähän muutakin sellaista, josta arvelin olevan hyötyä vauvavuoden aikana. Villasukat olin neulonut joutessani varastoon jo aiemmin. Lisää vaatteita tulee varmasti tehtyä myöhemmin vuoden aikana, mutta näillä päässee ainakin alkuun. Lapsi alkaa jo kasvaa ulos pienimmistä ompeluksista, joten on korkea aika esitellä, mitä kaikkea itse tehtyyn äitiyspakkaukseen sisältyi!

Bodyt

Koko DIY-äitiyspakkaukseni haastavin osa olivat ehdottomasti nämä bodyt. Saatoin tuntea hiusten tippuvan päästäni, kun huolittelin vaatteen reunoja trikookaitaleella. Tuollaisessa kietaisumallisessa bodyssa huoliteltavaa riittää aika paljon, ja siistin jäljen aikaan saaminen oli to-del-la vaikeaa. Toinen haaste olivat nepparit: Suurin osa niistä tuli vaatteen huoliteltuihin reunoihin, joissa tukea oli antamassa monta kangaskerrosta. Pari nepparia kiinnitettiin kuitenkin muualle etukappaleisiin, enkä laittanut niiden alle tarpeeksi tukikangasta. Tästä johtuen trikoo nepparin ympärillä on käytössä alkanut antaa periksi. Vika ei ollut tällä kertaa ohjeessa vaan luetun ymmärtämisessä. 😀

En odottanut tekeväni ensikertalaisena heti priimaa, joten olen tyytyväinen, että bodyista tuli kaikesta huolimatta täysin käyttökelpoisia. Ensi kerralla osaan jo olla fiksumpi.

Ompelin bodyt PaaPiin Nuppu-kaavalla. Peikonlehtikangas oli ylijäämä itselle ompelemistani legginseistä, ja se on tilattu Majapuulta. Ihana Ahvenlampi-kuosi puolestaan on peräisin Ommelkuplalta.

Bodyt

Housut

Alaosien tarpeeseen vastasin ompelemalla kahdet baggymalliset housut sekä yhdet puolipotkuhousut. Erityisesti ensimmäiset ovat olleet paljon käytössä, ja olen ollut niihin hurjan tyytyväinen. Housut ovat kokoa 56, ja alkavat jäädä kohta pieneksi. Onneksi tuota vihreäpohjaista joustocollegea on vielä jäljellä, siitä tulisi myös ihana paita! Kaavat ovat Ommelkuplan Koikkaloikka-paketista, ja samasta putiikista on myös potkareiden trikoo. Muut kankaat ja resorit on tilattu Majapuulta.

Housut

Go'klompen-neulesetti

Klompelompen neuletakki ja -housut valmistuivat toukokuussa, ja olen kirjoittanut niistä aiemmin oman blogipostauksensa.  Setti ei vielä ole ollut käytössä, mutta odotan kyllä kovasti aikaa, jolloin se on sopivan kokoinen. Kaikin puolin ihana kokonaisuus, vaikka neulomisessa olikin jonkin verran haasteita.

Go'klompen-takki ja -housut

Villasukat

Violetit ja keltaiset villasukat neuloin viime vuoden sukkalaatikkoon ja molemmista olen kertonut tarkemmin omissa postauksissaan. Omasta päästä muunnellut junasukat on jo käytössä hyviksi todettu, Merja Ojanperän suunnittelemat keltaiset sukat vielä odottavat vuoroaan. Villasukat ovat meillä kotona talvisin pakollinen varuste, joten niitä olisi hyvä neuloa lasten koossa varastoon lisääkin.

Lue lisää sukista:

Kuolalaput

Kelan äitiyspakkauksessa tuli mukana kuolalappu, minkä vuoksi päättelin sen olevan tarpeellinen vauvavaruste. Niinpä surautin vanhoista tilkuista kaksi lappua lisää. En tiedä, minkä malliset laput toimivat parhaiten käytännössä, joten käytin suoraan mallina äitiyspakkauksen kolmioliinaa. Käyttömukavuus ja tehokkuus ovat toistaiseksi vielä testaamatta.

Mustikkapipo

Maailmankaikkeuden söpöimpiä lasten asusteita ovat erilaiset marja- ja hedelmäpipot. Siksi olin enemmän kuin innoissani tämän työn aloittamisesta. Visioni oli neuloa mustikkapipo vauvan ensimmäiseksi hatuksi, ja otin sen mukaan synnärillekin – vain huomatakseni, että se on sopivan kokoinen ehkä ensi kesänä, jos silloinkaan. Pipo on kuitenkin niin hip & cool, että se sopii vastasyntynyttä isommallekin lapselle. Pääasia, että tulee joskus käyttöön.

Lankana käytin Hjertegarnin Extrafine Merinoa (120 m / 50 g) väreissä 1285 (metsänvihreä) ja 2163 (farkunsininen). Englanninkielinen ohje on Michele Sabatierin Berry Baby Hat ja se on saatavilla Ravelrysta ilmaiseksi.

Pipo, kuolalaput ja villasukat

Palapeitto

Virkatun palapeiton valmistumisesta on jo sen verran aikaa, että unohdin sen kokonaan yhteiskuvastakin. Peitto oli työn alla yli vuoden, ja siitä oli jo muodostumassa jonkinlainen ikuisuusprojekti. Vuoden alussa sain kuitenkin virkkausmotivaationi takaisin, ja söpö torkkupeitto tuli valmiiksi. Kaikki DIY-äitiyspakkaukseni osat on tehty arkista käyttöä varten, mutta palapeittoa olen kyllä yrittänyt varjella kuolalta ja pukluilta. Tästä syystä se on jäänyt turhan vähälle käytölle. Peitto on kuitenkin konepesun kestävä, joten täytyykin muistaa kaivaa se esille useammin.

Virkattu palapeitto nojatuolilla.

Harsoliinat

Toinen yhteiskuvasta unohtunut vauvatarvike ovat harsoliinat, joita päädyin ompelemaan itse muun muassa säästösyistä. Varsinkin erikoisliikkeiden harsoliinat tuntuivat aika hintavilta siihen nähden, että vastaavia voi ommella helposti itse metritavarasta. Moneen käyttötarkoitukseen sopivia liinoja ei varmaan koskaan voi olla liikaa. Oman lapsuuteni aikaisia harsoliinoja palvelee meillä edelleen siivousrätteinä, joten käyttöikäkin voi olla ilahduttavan pitkä!

2

6 comments

  1. Todella ihania kaikki!
    Näitä voi katsella ihan omaksi ilokseenkin:)

  2. Olette te nuoret äidit taitavia plikkoja. Ilo katsella töitänne, näin itsekin paljon ommellerna. Nyt saa niin kauniita materiaalejakin. Hienoa!

    1. Kiitos <3 Tilasin Kimmi-nimisestä verkkokaupasta double gauze -harsokangasta, samoja kankaita näyttäisi olevan siellä edelleen valikoimissa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close