Lankainventaario ja säilytysvinkit käsityötarvikkeille

Lankaa muovilaatikoissa

Kävin viikonloppuna läpi kaikki käsityötarvikkeeni silmukkamerkeistä silmäneuloihin. Tarkoituksena oli selvittää, miten paljon mitäkin tarviketta on varastossa, ja järjestää ne niin, että tarpeen tullen ne myös löytää. Lähtötilanne oli sellainen, että varsinkin lankaa ja puikkoja oli varastoitu kotini jokaiseen huoneeseen ilman minkäänlaista logiikkaa. Samassa kassissa saattoi olla sekaisin kangastilkkuja, ruuttuun menneitä kaavapapereita, viivoitin, kynäpenaali ja keskeneräinen villasukka (ja siis oli).

Neulelankoja kertyi inventaariossa luonnollisesti eniten. Järjestin ne laatikoihin karkeasti vahvuuden mukaan: DK, worsted ja chunky. Neljänteen laatikkoon tulivat fingering-vahvuiset langat sekä langat, joita oli vähintään paidallisen verran. En alkanut punnitsemaan keriä, mutta näkeehän sen silmälläkin, että niitä on aika paljon. Varsinkin sukkalankaa on hervoton määrä. Puolustuksekseni on kuitenkin kerrottava, että iso osa langoista on saatuja tai perittyjä. Siitä huolimatta täytyy yrittää pienentää varastoa – ihan jo tilanpuutteenkin takia.

Järjestelyhuumassani huomasin, että erilaiset käsityötarvikkeet ja tilpehöörit vaativat kovin monenlaisia säilytysratkaisuja. Niinpä päätin jakaa omat, parhaaksi havaitsemani säilytystavat ja vinkit.

Kannelliset muovilaatikot langoille ja kankaille

Muovilaatikoissa ei ole mitään uutta tai omaperäistä, mutta lankojen ja kankaiden säilyttämiseen ne vain ovat parhaita. Avaintekijä on kansi, jonka saa kiinni tiiviisti. Kissataloudessa karvaa löytyy jääkaapista, takin sisävuorista ja kirjan sivujen välistä, ja sitä todellakin löytyy myös lankakeristä, jos niitä ei suojaa kunnolla. Kannellinen laatikko pitää poissa myös pölyn ja muut kutsumattomat vieraat, kuten kodin ötökät. Kun muovi on kirkasta, etsimänsä langan löytää helposti ja kerät ovat koko ajan esillä stimuloimassa käsityöinspiraatiota.

Lankaa muovilaatikoissa

Pussukka sukkapuikoille ja virkkuukoukuille

Sukkapuikot ja virkkuukoukut kulkevat näppärimmin niiden mittojen mukaisessa kangaspussukassa. Jos mahdollista, puikot ovat pussukan sisällä alkuperäisissä pakkauksissaan. Jos pitäisin pölyjen pyyhkimisestä ja minulla olisi oma käsityöhuone, säilyttäisin puikkoja esillä kauniissa purnukoissa.

Sipsipurkki pyöröpuikoille

Pringles-purkki on sukkahousujen jälkeen varmasti Pirkka-niksien yleisimmin käytetty esine. En tiedä, onko kukaan koskaan vinkannut käyttämään sitä pyöröpuikkojen säilytykseen, mutta siihen se ainakin sopii erinomaisesti.   

Sukkapuikot pussukassa
Pyöröpuikot Pringles-purkissa

Kalastuspakki ompelutarvikkeille ja pitkille puikoille

Ruma mutta käytännöllinen säilytysratkaisu pitkille puikoille ja ompelutarvikkeille on kalastuspakki. Pieniin lokerikkoihin voi sujauttaa ompelulangat, ja pakin pohjalle mahtuvat neulatyynyt, kuminauhat, napit ja paljon muuta. Kauniita käsityöpakkejakin löytyy kaupoista, mutta jos rouheampi ratkaisu miellyttää, kannattaa suunnata eräosastolle.

Ompelulankaa
Puikkoja ja ompelulankaa

Pillerirasiat silmukkamerkeille ja muulle pikkusälälle

Silmukkamerkit päätyvät aina pyörimään projektipussin tai -korin pohjalle. Kun niitä sitten taas tarvitsisi, joutuu niitä etsimään kissojen ja koirien kanssa. Pyöreä pillerirasia oli juuri sopivan kokoinen muovisille silmukkamerkeilleni. Toiseen rasiaan keräsin hakaneulat, jotka niin ikään hölskyivät irrallaan jonkin laatikon pohjalla. Pillerirasia olisi hyvä paikka myös vaikkapa korutarvikkeille.

Korttikotelo päättelyneulalle

Neulova ihminen tarvitsee jatkuvasti päättelyneulaa. Säilytin neulaa pitkään neulatyynyssä ompelutarvikkeiden seassa, mutta sen vaivalloinen esiin kaivaminen alkoi tympiä. Uteliaiden kissojen takia neulatyynyä ei koskaan voinut jättää minnekään helposti saavutettavaan paikkaan. Kerran otin auto- tai junamatkalle mukaan pääteltävän työn ja keksin säilöä päättelyneulan metalliseen korttikoteloon. Sen jälkeen neula ja kotelo ovat kulkeneet mukana projektipussukassa. Kätevää ja turvallista! Korttikotelo ja pillerirasiat ovat molemmat firmojen liikelahjoja, ja siispä myös täysin ilmaisia.

Olisi kiva kuulla, käyttääkö joku näitä samoja säilytysratkaisuja käsityötarvikkeille vai oletko ehkä keksinyt näppärämpiä tapoja! 🙂

Silmukkamerkkejä ja hakaneuloja pillerirasiassa
1

4 comments

  1. Mulla on kanssa langat muovilaatikoissa ja yhdessä puisessa arkussa. :Pikkutilpehööreille on omat pussukkansa ja rasiansa. On se kivempaa, kun kaikki on selkeissä paikoissa. Toimii! Itse haaveilen kyllä vielä ihan projektipusseista, semmoisia mulla ei ole yhtään. Etenkin semmoinen pussukka ois kiva, jossa ois sisäpuolella renksu ja siinä metallirenkula, johon saisi silmukka/kerrosmerkit mukavasti roikkumaan. Silloin ne eivät olisi just pussin pohjalla. 🙂

    1. Mulla on pari projektipussia ja ne on ihania, mutta jonkinlainen renksu tai sisätasku niistä kyllä puuttuu. Tavarat tuntuvat tosiaan aina katoavan sinne pussin pohjalle… 😀 Tämä täytyykin pitää mielessä, kun ostan/ompelen seuraavan pussukan.

  2. Olipa hyvä idea tuo korttikotelo, sen aion nyt kyllä varastaa. Niin se on, että käytännöllisyys menee ulkonäön edelle. Minulla on maltillisen kalastuspakin sijasta ihan kunnon kokoinen työkalupakki. Sinne mahtuu sekä ompelukamat että puikot. Oranssi metallipakki olkkarin nurkassa toimii myös hyvänä keskustelun avaajana! Kuva löytyy vanhasta blogitekstistä, jos haluat kurkata: http://diutu.blogspot.com/2017/01/kasityopakki.html

    1. Vau, oranssi työkalupakki on ihana, ja varmasti käytännöllinen! Esteettisyys on sivuseikka, mutta noin pirteä pakki näyttää varmasti kivalta myös esillä ollessaan. Kiva kuulla että vinkeistäni oli iloa!😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close