Neulefestareiden tuliaiset

Neitsytmatkani legendaarisille Jyväskylän Neulefestareille tuli päätökseensä eilen, kun palasin Turkuun uusien oppien ja lankakassin kanssa. Kyseessä oli siis ensimmäinen kertani Neulefestareilla ja omien muistikuvieni mukaan myös ensimmäinen kertani Jyväskylässä. Viikonloppu oli huonosta säästä huolimatta oikein kiva kokemus, ja oli hauska nähdä, miten paljon meitä neulomiseen hurahtaneita onkaan!

Oma festariviikonloppuni koostui lauantaina lankamarkkinoista ja sunnuntaina Heli Rajavaaran pitämästä kurssista. Lankaostosten näkökulmasta parempi päivä vierailulle olisi ehkä ollut perjantai, sillä kauppa oli selvästikin käynyt ja valikoima pienentynyt lauantai-iltapäivään mennessä. Ennakkoon odotin erityisesti pääseväni hipelöimään uunituoreita Aara-lankoja, jotka lanseerattiin juuri festareiden alla. Paikalle päästyäni jäljellä oli kuitenkin enää muutama hassu vyyhti. Ennen saapumistani Jyväskylään olin nähnyt Aaran lankoja Instagramissa jo niin monen kässäilijän ostoskassissa, että myöhästymiseni ei sinänsä päässyt yllättämään. Onnekseni asun kuitenkin vain kivenheiton päässä ILO Yarnin liikkeestä, josta lankoja voi jatkossa hankkia. Nyt täytyy vain odottaa kärsivällisesti, että varastot taas täydentyvät. 🙂

Tukuwool fingering

Tyhjin käsin ei markkinoilta kuitenkaan tarvinnut lähteä. Kävin ostamassa kuvissa näkyvää Tukuwoolin fingering-vahvuista villalankaa uutta neuletakkiprojektia varten. Malliksi olen kaavaillut Joji Locatellin kaunista Sammal-neuletakkia.  Kässäkerho Pom Pomin Suoma DK oli myös melkein jo hyppäämässä ostoskoriin, mutta jätin sen vielä hautumaan. Hypistelyn perusteella pelkään, että lanka saattaa olla minulle liian karhea ja kutittava pidettäväksi suoraan ihoa vasten. Ihanat käsinvärjätyt sukkalangat jätin tarkoituksella ostamatta, vaikka mieli olisi tehnyt. Täytyy ensin neuloa kotoa löytyvät vyyhdit loppuun.

Tukuwool fingering

Neulefestareiden kurssitarjonta oli tosi mielenkiintoinen ja olisin mielelläni osallistunut useammallekin kurssille viikonlopun aikana. Tällä kertaa valitsin kuitenkin vain yhden: Heli Rajavaaran kurssin neuleohjeiden teknisestä editoinnista. Aihe oli minulle entuudestaan melko tuntematon, mutta hirmu kiinnostava. Kolmituntinen kurssi antoi hyvän käsityksen siitä, mitä tekninen editointi on ja miten monia vaiheita laadukkaiden neuleohjeiden tekemiseen sisältyy. Kurssin seurauksena myös testineulominen alkoi kiinnostaa.

Kuvamateriaali itse festareilta jäi hyvin köyhäksi, koska vettä satoi lähes koko sen ajan, jonka vietin Toivolan vanhalla pihalla. Instagramissa voi onneksi ihailla muiden otoksia, ja niiden perusteella jossain vaiheessa on paistanut aurinkokin. Toivokaamme ensi vuodeksi poutaa sekä yhtä upeita lankamyyjiä ja kursseja kuin tänä vuonna!

1

1 comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close