Neulotut tiskirätit – kolme ohjetta

Kolme tiskirättiä.

Itse tehdyt tiskirätit ovat sulostuttaneet monen kässäilijän kotia jo pidemmän aikaa. Moni vannoo bambuisten tai puuvillaisten liinojen nimeen ja on luopunut kaupan räteistä keittiössä kokonaan. Kevään korvalla innostuin itsekin kirkkaan värisistä bambu-puuvillalangoista ja neulaisin itselleni muutaman rätin. Niistä tuli sen verran hauskoja, että ajattelin jakaa ohjeet myös tänne blogiin. Rättejä on kolme erilaista: ruudukko-, siksak- ja reikäkuvioinen.

Lanka

Malliräteissä käytetty lanka on Hjertegarnin Blend Bamboo (50 g = 150 m) väreissä 3304 (lila), 7070 (vaaleanvihreä) ja 434 (pinkki). Materiaaliltaan lanka on 70 % bambua ja 30 % puuvillaa.

Omalla käsialallani yksi 50 gramman kerä riitti kaikissa kolmessa mallissa kahteen rättiin. Etenkin lilan rätin kohdalla käytin kuitenkin langan ihan viimeiseen metriin saakka. Käsialasta riippuen lankaa voi siis joutua varaamaan kahteen rättiin hiukan enemmänkin. Jos langan riittävyys menee tiukille, voit myös esimerkiksi jättää työn viimeisen mallikerran neulomatta. 🙂

Puikot ja ohjeen lukeminen

Rätit neulotaan tasona 3 mm puikoilla (itse käytin pyöröpuikkoa) ja niissä on ainaoikeinreunukset. Kaikissa kolmessa ohjeessa ensimmäinen kerros on aina työn oikea puoli.

Neulekaaviot näyttävät kaikki kerrokset oikealta puolelta katsottuna. Työn oikealla puolella (eli parittomilla kerroksilla) kaavioita luetaan siis oikealta vasemmalle ja työn nurjalla puolella (eli parillisilla kerroksilla) vasemmalta oikealle.

Mallineuleet

Ainaoikeinneule tasona:
Neulo kaikki silmukat oikein.

Sileä neule tasona:
Neulo työn oikealla puolella kaikki silmukat oikein ja työn nurjalla puolella kaikki silmukat nurin.

Tiskirätti 1 (lila)

Lila tiskirätti.

Koko: 22 x 22 cm
Neuletiheys: 10 x 10 cm = 23 silmukkaa ja 39 kerrosta

  • Luo 52 silmukkaa.
  • Neulo 6 krs ainaoikeaa.
  • *Neulo seuraavan kerroksen alussa 4 s ainaoikeaa. Aloita sen jälkeen mallineule kaavion 1 ensimmäiseltä kerrokselta ja jatka niin kauan, että kerroksella on jäljellä 4 s (4 s:n mallikerta toistuu kerroksella yhteensä 11 kertaa). Neulo kerroksen 4 viimeistä s:aa ainaoikeaa. Jatka näin, kunnes olet neulonut kaavion kaikki 4 kerrosta.*
  • Toista *–* vielä 17 kertaa tai kunnes työn korkeus on 20 cm.
  • Neulo vielä kertaalleen kaavion kerrokset 12.
  • Neulo 6 krs ainaoikeaa.
  • Päättele työ.
Tiskirätin 1 kaaviokuva.

Tiskirätti 2 (vihreä)

Vihreä tiskirätti.

Koko: 21,5 x 21,5 cm
Neuletiheys: 10 x 10 cm = 22 silmukkaa ja 37 kerrosta

  • Luo 48 silmukkaa.
  • Neulo 6 krs ainaoikeaa.
  • *Neulo seuraavan kerroksen alussa 4 s ainaoikeaa. Aloita sen jälkeen mallineule kaavion 2 ensimmäseltä kerrokselta ja jatka niin kauan, että kerroksella on jäljellä 4 s (8 s:n mallikerta toistuu kerroksella yhteensä 5 kertaa). Neulo kerroksen 4 viimeistä s:aa ainaoikeaa. Jatka näin, kunnes olet neulonut kaavion kaikki 12 kerrosta.*
  • Toista *–* vielä 5 kertaa.
  • Neulo 6 krs ainaoikeaa.
  • Päättele työ.
Tiskirätin 2 kaaviokuva.

Tiskirätti 3 (pinkki)

Pinkki tiskirätti.

Koko: 20,5 x 20,5 cm
Neuletiheys: 10 x 10 cm = 23 silmukkaa ja 38 kerrosta

  • Luo 52 silmukkaa.
  • Neulo 6 krs ainaoikeaa.
  • Neulo 6 krs seuraavasti: 4 s ainaoikeaa, 44 s sileää neuletta ja 4 s ainaoikeaa.
  • *Seuraavalla kerroksella neulo kerroksen alussa 4 s ainaoikeaa ja 2 s sileää neuletta. Aloita sitten mallineule kaavion 3 ensimmäiseltä kerrokselta ja jatka niin kauan, että kerroksella on jäljellä 6 s (10 s:n mallikerta toistuu kerroksella 4 kertaa). Neulo kerroksen lopussa 2 s sileää neuletta ja 4 s ainaoikeaa. Jatka näin, kunnes olet neulonut kaavion kaikki 5 kerrosta.
  • Neulo 5 krs seuraavasti: 4 s ainaoikeaa, 44 s sileää neuletta, 4 s ainaoikeaa.
  • Seuraavalla kerroksella neulo kerroksen alussa 4 s ainaoikeaa ja 2 s sileää neuletta. Aloita sitten mallineule kaavion 4 ensimmäiseltä kerrokselta ja jatka niin kauan, että kerroksella on jäljellä 6 s (10 s:n mallikerta toistuu kerroksella 4 kertaa). Neulo kerroksen lopussa 2 s sileää neuletta ja 4 s ainaoikeaa. Jatka näin, kunnes olet neulonut kaavion kaikki 5 kerrosta.
  • Neulo 5 krs seuraavasti: 4 s ainaoikeaa, 44 s sileää neuletta, 4 s ainaoikeaa.*
  • Toista *–* vielä 2 kertaa.
  • Neulo vielä 6 krs ainaoikeaa.
  • Päättele työ.
Tiskirätin 3 kaaviokuvat.
Pelargoni ja lila tiskirätti.
6

4 comments

  1. Ekassa ohjeessa on virhe, 52 silmukalla tuo kuvio ei onnistu oikein vaan kuvio vaatii 53 silmukkaa.

    1. Jos kuviosta haluaa symmetrisen, eli että myös rätin vasempaan reunaan ennen ainaoikeaa tulisi joka kerroksella yksi oikea silmukka, työhön voi tosiaan lisätä yhden silmukan sitä varten. Tässä ohjeessa päädyin kuitenkin toisenlaiseen ratkaisuun 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close