Raidalliset polvisukat Polaris-langasta

Pätkävärjätty lanka ei ole koskaan oikein miellyttänyt silmääni. Kerässä lanka voi näyttää kivalta, mutta neulepinta on yleensä levoton ja sekava. Ainoa pieni poikkeus on Novitan Polaris-lanka värissä aamun sarastus, jota olen useamman kerran hypistellyt markettireissulla. Kassahihnalle asti se ei kuitenkaan ollut koskaan päätynyt, ennen kuin kerran huomasin sen punaisten lappujen korissa. Pakko oli ostaa, ettei valikoimasta poistuva väri vain jäisi kaivelemaan mieltä.

Olen periaatteen nainen enkä yleensä koskaan osta lankaa, jolle en ole valmiiksi miettinyt käyttötarkoitusta. Tällä yritän välttää yli äyräidensä paisuvan lankavaraston sekä sen ikävän tilanteen, jossa keksin täydellisen mallin lankaostokselleni mutta huomaan ostaneeni sitä puoli kerää liian vähän. Samaa värjäyserää ei luonnollisesti enää silloin löydy mistään. Tarjouskeriin lankeamiseni oli siis poikkeuksellista myös tässä mielessä.

Raidalliset polvisukat Polaris-langasta

Koska Polaris yksinään ei herättänyt luottamusta, yhdistin sen harmaaseen Seitsemän veljeksen Eeroon ja kudoin polvisukat. Sukissa on vahvennettu kantapää sekä valepalmikkoresori, joka tuo perussukkiin kaivattua vaihtelua. Resorin, kantapään ja sukan kärjen neuloin kokonaan harmaalla, muualla lanka vaihtuu joka kerroksen välein.

Kyseessä eivät ehkä ole kauneimmat villasukkani, mutta raidoitus harmaan kanssa on mielestäni kymmenen kertaa parempi kuin pelkkä Polaris. Langan värit ovat kyllä kauniit, mutta ne ovat parhaimmillaan pieninä annoksina. Ehkä voisin tehdä seuraavaksi kirjoneulesukat, joissa Polarista olisi vain hitunen. Lankaa nimittäin jäi vielä tuleviinkin projekteihin. 🙂 

Raidalliset polvisukat Polaris-langasta
Polaris- ja 7 Veljestä -langat
Raidalliset polvisukat Polaris-langasta

Raidalliset polvisukat

Koko: 38
Lanka: Novita Polaris, aamun sarastus ja Novita 7 Veljestä Eero, kivi
Puikot: 3 ½

Varsi:

Luo 60 s sukkapuikoille harmaalla langalla ja jaa silmukat neljälle puikolle. Neulo valepalmikkoa n. 5 cm. Hyvä palmikkoresorin ohje on esimerkiksi Kristiina Laurosen suunnittelemissa kirjoneulesukissa. Palmikon jälkeen neulo vielä yksi kerros harmaalla oikein ja lisää tasavälein 4 s = 64 s.

Vaihda työhön Polaris-lanka ja neulo jatkossa joka toinen kerros Polariksella ja joka toinen harmaalla oikein. Aloita kavennukset, kun varren pituus on 15 cm. Neulo silloin kerroksen alusta 1 oikein, 2 s oikein yhteen. Kun kerrosta on jäljellä 3 s, tee ylivetokavennus ja neulo 1 s oikein. Neulo 7 välikerrosta ja toista kavennukset kuten edellä. Sen jälkeen toista vastaavat kavennukset joka 4. kerroksella yhteensä 6 kertaa. Viimeisten kavennusten jälkeen joka puikolla on 12 s, yhteensä 48 s. Jatka raitaneuletta kunnes varren pituus on n. 34 cm. Tee viimeisenä Polaris-kerros.

Kantapää:

Vaihda työhön harmaa lanka ja neulo I puikon silmukat oikein IV puikolle (yht. 24 s). Käännä työ ja aloita vahvennettu neule:

1. kerros: Nosta 1 s neulomatta ja neulo 23 s nurin. Käännä työ.
2. kerros: *Nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s oikein* ja toista *–* vielä 11 kertaa.
Toista kerroksia 1–2 kunnes kantalapun korkeus on 24 kerrosta. Kun olet neulonut viimeisen kerroksen oikein, aloita kantapohjan kavennukset.

Kantapohjan kavennukset:

Jatka vahvennettua neuletta kuten aiemmin. Nosta kantalapun 1. s neulomatta, neulo 14 s nurin ja neulo kaksi seuraavaa silmukkaa nurin yhteen. Käännä työ, nosta 1 s neulomatta, neulo 6 s ja tee ylivetokavennus. Jatka kavennuksia kuten edellä niin, että kantalapun sivusilmukat vähenevät ja keskiosassa säilyy aina 8 s. Jatka kavennuksia niin kauan, että sivusilmukat loppuvat. Jaa jäljelle jääneet 8 silmukkaa kahdelle puikolle, 4 ja 4 silmukkaa.

Jatka harmaalla langalla. Poimi vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 12+1 silmukkaa. Neulo poimitut silmukat kiertäen oikein I puikolle. Neulo II ja III puikon silmukat oikein. Poimi kantalapun oikeasta reunasta niin ikään 12+1 silmukkaa. Neulo ne kiertäen oikein ja jatka kerros normaalisti loppuun.  Jatka näillä kaikilla 58 silmukalla ja aloita seuraavalla kerroksella kiilakavennukset.

Kiilakavennukset:

Ota työhön mukaan kirjava lanka ja jatka raidoitusta kuten varressa. Neulo I puikon lopussa 2 s oikein yhteen ja tee IV puikon alussa ylivetokavennus. Tee kavennukset joka kerroksella yhteensä 5 kertaa = 48 s. 

Kärkikavennukset:

Kun jalkaterän pituus on 20 cm, jätä kirjava lanka pois ja aloita nauhakavennukset. Neulo I ja III puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 s oikein ja neulo II ja IV puikon alussa 1 s oikein ja tee ylivetokavennus. Toista kavennukset kuten edellä joka kerroksella, kunnes työssä on jäljellä 8 s. Katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele hyvin. Viimeistele sukat kevyesti höyryttämällä.

 

2

6 comments

  1. Moikka löysin ohjeen kun etsin polvisukkiin ohjetta mutta tässä ohjeella tehdessä joko minulla on äärettömän huono matematiikka tai sitten ohjeessa on joku osio jota en ymmärrä…
    Varren kavennukset ei mene tasan ilmoittamiesi lukujen kanssa kun tehdään ensimmäinen kavennus väliin 7 riviä jonka jälkeen joka neljännellä kavennukset toistaen tämän 6 kertaa.
    Mutta jos sukassa on tässä kavennusten aloituksessa 64silmukkaa ja kavennuksia tehdään yhteensä 7 kertaa tarkoittaa se -14 silmukkaa jolloin työhön jää 50 silmukkaa…
    On siis varmaan ok tehdä työhön yksi kavennus kerros lisää jolloin silmukoita jää se 48?

    1. Heippa Jenna!

      Kavennuskerroksia on ohjeessa yhteensä kahdeksan, eli silmukoita kaventuu 16 ja nilkassa silmukoita on puikoilla 48.

      Eli ensin tehdään kavennuskerros, 7 välikerrosta, toinen kavennuskerros ja sen jälkeen kavennetaan joka 4. kerroksella vielä 6 kertaa.

      Tuo kohta ohjeessa on ehkä vähän epäselvästi ilmaistu, pahoittelut siitä. Pääasia kuitenkin on, että kavennukset tulevat tehtyä yhteensä 8 kertaa, niin päästään puikoilla oikeaan silmukkamäärään. 🙂 Neuleiloa!

  2. Kuinka paljon polarista ja harmaata meni sukkiin kaikkiaan? Nää on niin hienot et pitää tehdä itse samantyyliset xD

    1. Tarkkoja määriä en valitettavasti osaa sanoa, mutta harmaata lankaa oli yksi kerä (150 g) ja Polarista 2 x 100 g. Neuloin sukkia yhtä aikaa kahdelta Polaris-kerältä ja lankaa jäi reilusti yli. Ihan en uskalla luvata, että yksi 100 gramman Polaris-kerä riittäisi polvipituisiin sukkiin, mutta todennäköisesti aika lähelle kuitenkin! 🙂

Vastaa käyttäjälle Reeta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close