Luuppaaminen eli suljettujen neuleiden neulominen pyöröpuikoilla on ollut pitkään opeteltavien asioiden listallani. Sukkien kohdalla luuppaustaidon puuttuminen ei niinkään ole haitannut, mutta villapaidan hihojen neulominen yksi kerrallaan on tuntunut aina äärimmäisen puuduttavalta. Aloitin luuppausharjoitukset kuitenkin villasukista, koska siihen on helposti saatavilla hyviä ohjeita. Itse käytin apuna Novitan magic loop -ohjetta.
Sukkien tekeminen vei todella pitkään, koska sairastuin alkukesästä ankaraan neulejumiin. Tauti osoittaa onneksi jo taittumisen merkkejä, ja sukatkin sain lopulta pääteltyä ja kylvyssä viimeisteltyä. Luupatuista raitasukista tuli sukkalaatikkohaasteen pari numero kuusi!
Alku aina hankala...
Kun päätin kokeilla luuppaamista, hankin ensi töikseni itselleni kunnolliset pyöröpuikot – enhän halunnut, että onnistuminen jäisi kiinni välineistä. ChiaGoon 100 cm pituiset puikot olivatkin hommaan oikein hyvät: kaapeli pysyi suorana eivätkä silmukat jumiutuneet puikon ja kaapelin liitoskohtaan. Langaksi työhön valikoin vanhasta varastosta metsänvihreää ja vaalean beigeä Nallea. Neulomissuunnaksi valitsin varresta varpaisiin, koska se on minulle tutumpi tyyli enkä halunnut luuppaustreeniin lisähaasteita. Katsotaan sitä varpaista aloittamista sitten erikseen myöhemmin. 🙂
Uuden tekniikan opettelussa oli omat vaikeutensa. Alussa hankalinta oli tajuta luuppaamisen logiikka. Kun se alkoi hahmottua, ongelmaksi muodostuivat sotkuun menevät langat. Kun sukan varsi oli valmis ja homma tuntui jo sujuvan, harmaita hiuksia aiheutti kantapää. Uskon kuitenkin, että näiden koettelemusten jälkeen toiset sukat onnistuisivat jo helpommin ja ilman ohjetta.
Kun luuppaa kahta sukkaa samaan aikaan, lankaa voi juoksuttaa näppärästi samasta kerästä: toiseen sukkaan sisältä ja toiseen ulkoa. Näin myös minä toimin – aluksi. Jo parin raidan jälkeen kuitenkin huomasin, että yritys oli tuhoon tuomittu. Kun olin käyttänyt saman verran aikaa lankojen selvittämiseen kuin neulomiseen enkä päässyt lankasotkusta siltikään eroon, katkaisin langat ja kerin molempiin sukkiin omat keränsä. Langat olivat solmussa tämän jälkeenkin, mutta niiden selvittäminen onnistui pienellä vaivalla. Ehkäpä luuppaamistekniikka pääsee parhaiten oikeuksiinsa yksivärisissä neuleissa? En edes halua kuvitella kirjoneuleiden luuppaamista, hui!
Yksi ärsyttävä piirre luuppaamisessa oli se, että puikonvaihtumiskohta oli läpi työn samassa kohdassa. Sukkapuikoilla neuloessani vaihtelen puikonvaihtumiskohtaa neulomalla joka puikollisen jälkeen pari silmukkaa seuraavalta puikolta. Silloin puikon väleihin ei muodostu näkyviä rajoja ja työ näyttää siistimmältä. Luuppaamissani sukissa puikonvaihtumiskohdat erottuvat mielestäni häiritsevästi, vaikka kasteleminen tasoittikin neulepintaa. Ehkäpä tämäkin ongelma katoaisi harjoituksen myötä.
Tuomio
Monet vannovat luuppauksen nimeen ja ovat luopuneet sukkapuikoista kokonaan. Itse en kuitenkaan tämän ensikokeilun jälkeen ole vielä täysin vakuuttunut tekniikan hienoudesta. Kahden sukan tekeminen kerralla oli toki palkitsevaa ja säästi minut toisen sukan syndroomalta, mutta muilta osin pisteet menevät vielä toistaiseksi vanhoille kunnon sukkapuikoille. Kyse on varmasti pitkälti tottumuksesta, ja aion antaa luuppaukselle vielä toisen mahdollisuuden. Ensin neulon kuitenkin loppuun kauniit mutta haastavat Twisted flower -sukkani, joita olen puikotellut koko kevään kuin Iisakinkirkkoa – turvallisesti sukkapuikoilla.
