Villattomat ja vegaaniset sukkalangat

Villaton sukkalanka

Sukkalankana myytävä lanka koostuu tyypillisesti lampaanvillasta ja polyamidista. Villan tehtävänä on pitää jalat lämpiminä ja polyamidin sukat kestävinä. Villan ylivoimaisesti suosiosta sukkalankamateriaalina kertoo jo sekin, että neulottujen sukkien sijaan puhutaan yleensä ihan vain villasukista.

Vankasta asemastaan huolimatta villa ei kuitenkaan sovi materiaaliksi kaikille. Esimerkiksi vegaanit eivät käytä lainkaan eläinperäisiä tuotteita, joihin myös villalanka kuuluu. Toisille pehmeinkin merinovilla voi aiheuttaa iho-oireita. Joku voi myös haluta neuloa sukat jostakin muusta materiaalista pelkästä vaihtelun ilosta.

Aloin itse etsiä netistä villattomia sukkalankoja pari viikkoa sitten ja havahduin siihen, että niitä ei ollut kovinkaan helppo löytää. Kokosin tähänastiset löydökseni listaksi, jospa siitä olisi iloa muillekin neulojille. Kommentteihin voit käydä lisäämässä sellaisia lankoja, jotka eivät vielä ole mukana.

Listalleni ovat päässeet vain langat, jotka on tarkoitettu nimenomaan sukkalangoiksi. Ne ovat villattomia ja vegaanisia, joten villan lisäksi niissä ei ole käytetty muitakaan eläinperäisiä materiaaleja, kuten silkkiä. Rajasin langat sellaisiin, joita tiettävästi voi ostaa Suomessa toimivista verkkokaupoista tai kivijalkaliikkeistä. Jälleenmyyjien osalta lista ei pyri olemaan kaikenkattava vaan lähinnä esimerkinomainen. Muun muassa Regian lankoja on saatavilla listaamieni verkkokauppojen lisäksi monesta muustakin paikasta.

Villaton sukkalanka

Panda Cotton
Koostumus: 59 % bambu, 25 % puuvilla, 16 % nailon
Juoksevuus: 168 m / 50 g
Mistä löytää: Lankakissa

Schachenmayr Regia Cotton Tutti Frutti
Koostumus: 72 % puuvilla, 18 % polyamidi, 10 % polyesteri
Juoksevuus: 420 m / 100 g
Mistä löytää: Titityy, Tapion kauppa, Piikkopirta, Silmu&Solmu, Lankaidea, Menita

Schachenmayr Regia Cotton Color
Koostumus: 72 % puuvilla, 18 % polyamidi, 10 % polyesteri
Juoksevuus: 420 m / 100 g
Mistä löytää: Lentävä lapanen, Lankakissa

Schachenmayr Regia Cotton Denim
Koostumus: 72 % puuvilla, 18 % polyamidi, 10 % polyesteri
Juoksevuus: 420 m / 100 g
Mistä löytää: Lankaidea, Menita, FiinaNeule

Schachenmayr Regia Pairfect Cotton
Koostumus: 72 % puuvilla, 18 % polyamidi, 10 % polyesteri
Juoksevuus: 420 m / 100 g
Mistä löytää: Toika, Lentävä lapanen

Järbo Garn Soft Raggi
Koostumus: 65 % mikroakryyli, 30 % bambu, 5 % elastaani
Juoksevuus: 268 m / 100 g
Mistä löytää: Knittingroom.fi, Vyyhti, Adlibris

Gründl Hot Socks Emotion
Koostumus: 93 % polyakryyli, 7 % polyesteri
Juoksevuus: 420 m / 100 g
Mistä löytää: Tapion kauppa

Katia Cotton Stretch
Koostumus: 87 % puuvilla, 13 % polyesteri
Juoksevuus: 170 m / 50 g
Mistä löytää: Pitsi ja palmikkoPiikkopirta, Anjalin, Neulevakka, Lavikko

Gedifra Lana Mia Cotone
Koostumus: 90 % puuvilla, 10 % polyesteri
Juoksevuus: 380 m / 100 g
Mistä löytää: KäsityöAda (kivijalkaliike Turussa), FiinaNeule, Neulenettikahvila Pirjoliisa

Viimeksi mainittu Gedifran puuvillainen sukkalanka on minulla parhaillaan puikoilla ja esiintyy myös tämän postauksen kuvissa. Siitä neulon seuraavan parin sukkalaatikkohaasteeseen! 🙂

0

4 comments

  1. Kiitos listauksesta! Oletko jo neulonut joitakin ei villaisia sukkia valmiiksi? Olisi hauska kuulla, miten eroavat villaisista. Tarvitseeko esimerkiksi varteen laittaa kuminauhaa ja pitävätkö sukat hyvin muotonsa?

    1. Vielä en ole saanut valmiiksi villattomia sukkia, joten odotan itsekin lopputulosta mielenkiinnolla. Lupaan kyllä raportoida, miten esimerkiksi nyt työn alla olevat puuvillasukat käyttäytyvät käytössä! 🙂

  2. Itse olen tehnyt miehelle lukuisia sukkia cotton stretch langasta. Kestää (yleensä päkiöillä ja kannassa reiät) olen pessyt muun pyykin seassa. Ei lörpähdä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close