Heijastava pipo lapselle

Heijastava pipo

Heijastin on vähän kuin pyöräilykypärä: Jos et koskaan käytä sitä, et todennäköisesti osaa sitä myöskään kaivata. Jos taas olet tottunut sitä käyttämään, ilman oleminen saa olon tuntumaan todella turvattomalta. Nuorempana en käyttänyt pyöräilykypärää lainkaan ja heijastintakin vaihtelevasti, mutta nykyisin asia on toisin. Ilman kypärää fillarointi tuntuu hengenvaaralliselta puuhalta, ja heijastimia kiinnitän vaatteisiin mieluummin liikaa kuin liian vähän. Erään läheltä piti -tilanteen jälkeen olen käyttänyt lenkkeillessäni jopa sellaista rekkamiesten heijastinliiviä. Ainakaan en ole muille tienkäyttäjille näkymätön! 🙂 

Heijastava pipo

Heijastinkauden alettua muistin, että lankavarastossani on muutama täysi kerä Novitan Heijastus-lankaa. Päätin olla kerrankin ajan hermolla ja neuloa langasta pipon. Oma pipovalikoimani on jo aika runsas, joten tein pipon tällä kertaa lasten koossa.

Heijastus-lanka on vahvuudeltaan super bulky ja voi pojat, miten oudolta sen neulominen tuntui kaikkien nallejen ja arwettojen jälkeen. Noin paksut langat eivät ole minun juttuni ollenkaan, mutta ainakin valmista syntyi nopeasti 6 mm puikoilla. Tottumattomuus noin paksuun lankaan näkyi muun muassa siten, että neuloin aluksi aivan liian tiukkaa, ja ensimmäinen versio päätyikin purkuun. Toiseen yritykseen lisäsin hiukan silmukoita ja yritin koko ajan estää itseäni kiristämästä lankaa liikaa. Puikkokoon kasvattaminen olisi ollut järkevä vaihtoehto, mutta sopivaa kokoa ei sattunut kotoa löytymään. Lopputuloksena on pipo, joka on passeli noin 52 cm:n päänympärysmitalle.

Lankaa työhön kului kaksi 50 gramman kerää. Yksi sininen kerä jäi vielä kaappiin möllöttämään. Lanka on jo poistunut Novitan valikoimasta, enkä haluaisi lähteä metsästämään sille kaveriksi toista kerää. Yksi kerä saattaisi riittää juuri ja juuri vaikkapa kierrepantaan.

Heijastava pipo

Loppuun todettakoon vielä, että heijastavista langoista neulotuilla asusteilla ei voi korvata kunnollisia heijastimia. Ne ovat kuitenkin hyvä lisä talvipukeutumiseen ja auttavat näkymään liikenteessä. Muistakaa käyttää heijastinta! 🙂

Heijastava pipo lapselle:

Lanka: Novita Heijastus, 100 g
Puikot: sukkapuikot 6 mm
Koko: ympärysmitta kevyesti venytettynä n. 52 cm
Silmukoita aloituksessa: 
50

 

2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close