Käsityötavoitteiden top 4

Kevätlangat

Monessa blogissa kirjoiteltiin tammikuussa lupauksia käsityövuodelle 2017. En aio tunnustaa olevani reilusti myöhässä, kun tartun aiheeseen vasta nyt. Kutsun näitä mieluummin käsityöhaaveiksi, joiden toteuttamiselle ei ole asetettu aikatavoitteita. Innoittava ikuisuusprojekti voisikin sopia nimeksi ainakin kahdelle ensimmäiselle.

1. Islantilaisneule

Islantilaisneuleet ovat tajuttoman kauniita, lämpimiä ja – minun mittapuullani – melko työläitä. Tästä syystä suunnittelenkin neulovani ensimmäisen kaarrokeneuleeni lasten koossa. Jos homma skulaa, uskaltaudun aloittamaan myös omankokoista versiota. Oli niin tai näin, islantilaisneule on jonakin kauniina päivänä saatava valmiiksi.

2. Torkkupeitto isoäidinneliöistä

Isoäidinneliöistä tehtyä peittoa kootaan kuin palapeliä, minkä vuoksi se on täydellinen puuhastelutyö muiden käsityöprojektien taustalla. Neliön tai kaksi voi virkata silloin, kun huvittaa, ja jatkaa siitä viikon tai puolen vuoden päästä. Parasta on, jos työhön saa hukattua mahdollisimman paljon jämälankoja. Toisaalta myös Pinterestistä löytämäni mustavalkoinen torkkupeitto on jotenkin tosi elegantti.

3. Laukku ontelokuteesta

Kun törmäsin Instagramissa tähän laukkuun, tiesin heti, että sellainen pitää saada myös itselle. Se on yksinkertaisesti
I-H-A-N-A. Lisää virkkausta siis tiedossa! Lotan (@lotkum) Insta-tili on muutenkin seuraamisen arvoinen, suloisia kuvia ja inspiroivia kässäilyideoita.

4. Lankojen kasvivärjäys

Villalangan värjääminen kasviväreillä ei ole minulle lainkaan tuttua, mutta sitä haluan ehdottomasti päästä pian kokeilemaan. Ensin täytyy tosin tehdä vähän taustatutkimusta, jotta tiedän, millaisia horsmia sinne pataan kannattaa keräillä. Luonnonkasvien tunnistustaidot pääsevät samalla käyttöön, onneksi ala-asteella väännetty herbaario on tallella!

Vastaa