Marine-neule viileneviin kesäiltoihin

Marine- neule

Viilenevistä kesäilloista ei otsikosta huolimatta vielä ole merkkejä. Säämiehen mukaan olemme tällä viikolla saaneet hikoilla öisessä tropiikissa. Syksyn kylmät alkavat kuitenkin hiipiä iltoihimme ennemmin tai myöhemmin, ja sitä varten minulla on nyt täydellinen neulepaita: Marine-neule Saara Toikan uudesta Kesäneuleita-kirjasta.

Toikan kirjassa oli paljon klassisen kauniita neulemalleja, ja olisin voinut neuloa niistä itselleni useammankin. Raitapaidat ovat kuitenkin suuri heikkouteni. Kauniiden mallien lisäksi kirja sai pisteitä neuleiden erilaisista väriehdotelmista. Esimerkiksi Marine-neuleen kohdalla oli kuvat kolmesta erivärisestä raidoituksesta. Pähkäilin hetken punaisten ja sinisten raitojen välillä, mutta päädyin lopulta jälkimmäiseen.

Tämä oli vasta toinen tekemäni aikuisten neulepaita ja ensimmäinen ylhäältä alaspäin neulottu, joten muutamia haasteita mahtui matkan varrelle. Työn ensimmäiset 15 kerrosta neuloin ja purin neljä kertaa, enkä siltikään saanut silmukkamääriä täsmäämään ohjeen kanssa. Lopulta ummistin silmäni ja jatkoin vain neulomista. Silmukkamäärät saavuttivat ohjeen luvut sitten jossakin kohtaa. 🙂

Marine-neule
Marine-neule

Lankana käytin Hjertegarnin Merino Cottonia, jossa on puolet merinovillaa ja puolet puuvillaa. Puuvillaa sisältävä lanka ei anna käsialan epätasaisuutta anteeksi yhtä helposti kuin villalanka, enkä ole täysin tyytyväinen neulepinnan tasaisuuteen. Erityisesti neuleen yläosassa (joka siis neulottiin ensin) se pistää hiukan silmään. Muuten lanka oli kivan pehmeää ja neule tuntuu mukavalta ihoa vasten. Hihojen, pääntien ja helman 1 o, 1 n -joustinneuleessa neuloin oikeat silmukat kiertäen. Ainakin minun puikoillani jälki on siten huomattavasti siistimpää.

Neuleen malli on rennon väljä ja omaan makuuni ehkä aavistuksen turhan pitkä. Mietin, jos olisin purkanut helmaa ja aloittanut joustinneuleen 5–10 cm aikaisemmin. Jätin sen nyt kuitenkin noin. Jos pituus alkaa jossain kohtaa nyppiä, voi lyhennysoperaation suorittaa myöhemminkin.

Tämän paidan valmistuttua täyttyi muuten ensimmäinen tavoite Neulojan kesän Bucket Listiltä. Ajattelin neulovani heti perään toisenkin kesäneuleen, mutta jostain syystä syksyiset värit ja materiaalit houkuttavat nyt enemmän. Jos aloittaa syysneuleen heinäkuussa, saa sen vetää päälle heti ilmojen kylmentyessä. 🙂

Malli: Marine, Saara Toikan Kesäneuleita-kirjasta
Lanka: Hjertegarn Merino Cotton

Marine-neule
1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close