Rusettilipokkaat

Rusettilipokkaat

Tiedättekö sen ihanan tunteen, kun olette saaneet upotettua johonkin käsityöhön kaapeissa pitkään maanneita jämämateriaaleja? Ja vielä niin, että ne kyseiset jämät riittävät juuri ja juuri, eikä mitään jää jäljelle? Viimeistään näiden rusettilipokkaiden jälkeen minäkin tiedän.

Innostuin edelliskesänä itsetehdyistä espardilloista ja ostin silloin optimistisesti kahdet Prymin Espadrilles-pohjat kesäkenkäprojekteja varten. Ensimmäiset tekemäni kengät eivät olleet huikea menestys. Ne eivät ehkä ihan yllä Kauheimmat käsityöt -osastoon, mutta eivät jää paljon paitsi. Huonon istuvuuden lisäksi muistan, että kankaan ompeleminen pohjaan käsin oli uuvuttavaa ja sormille tuskallista. Ei siis ihme, että toiset kengänpohjat hautautuivat pitkäksi aikaa suunniteltujen mutta vielä aloittamattomien käsitöiden koriin.

Rusettilipokkaat

Ostin uusimman Suuri käsityö -lehden siinä olevan ihanan aamutakin kaavan takia. (Aamutakkiprojektista kuulette toivottavasti pian lisää.) Samassa lehdessä oli kuitenkin myös hauskojen rusettilipokkaiden ohje, mistä sain inspiraation tarttua unhoitettuihin kengänpohjiin. Sopivia puuvillakankaan tilkkuja syntyi kätevästi samalla, kun leikkasin kappaleet aamutakkia varten. Sain käytettyä työhön myös viimeiset tukikankaan rippeet, jotka eivät olisi riittäneet yhtään isompaan projektiin. Tarvikekaappi ei ehkä tilavuudessa mitattuna juurikaan tyhjentynyt, mutta ainakin siistiytyi! 🙂

Lehden ohjeessa rusetit ommeltiin kahdesta erilaisesta kankaasta, mutta omissa lipokkaissani käytin vain yhtä. Kankaan kiinnitin pohjaan kalalangalla. Lopputuloksesta tuli mielestäni aika söpöt! Umpikärkisiin kenkiin verrattuna näissä oli paljon vähemmän käsin ompelua, mikä säästi sormia ja teki työstä aika nopean. Käsin ompeluun kului MM-futiksen Ruotsi–Englanti-puolivälieräottelun ensimmäinen puoliaika. 🙂

Millekään pidemmälle kävelyretkelle en noiden popojen kanssa lähtisi, mutta ne sopivat hyvin pihamaalla käyskentelyyn, kissan ulkoilutukseen, postin hakemiseen ja yleiseen kesähöntsäilyyn. Ne on helppo vetää jalkaan ja nopea potkaista pois. Ja kyllähän se päivä lähtee ihan eri tavalla käyntiin, kun voi noutaa aamun sanomalehden postilaatikosta suloisissa rusettilipokkaissa!

Rusettilipokkaat

4 Kommenttia

  1. Onpa kivat.

    1. Reeta says: Vastaa

      Kiitos! 🙂

  2. Hanna says: Vastaa

    Ihanat!!

    1. Reeta says: Vastaa

      Kiitos Hanna!😊

Vastaa