Parittoman rasan Nenäsukat (ohje)

Yhteistyössä Nenäpäivä

Perjantait ovat yleisesti viikon parhaita päiviä, mutta tämä perjantai on vielä normaaliakin hauskempi. Saan nimittäin vihdoin paljastaa, mitä olen viime viikkoina puuhastellut! Sain elokuussa pyynnön lähteä mukaan Nenäpäivään suunnittelemalla tämän vuoden kampanjalle omat villasukat. Ja tässä ne nyt ovat, Parittoman rasan Nenäsukat! 🙂

Parittoman rasan Nenäsukat

Nenäpäivä on monille tuttu hyväntekeväisyyskampanja, joka auttaa lapsia eri puolilla maailmaa. Nenäpäivä tukee kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten koulunkäyntiä, terveyttä, ravinnonsaantia ja lasten oikeuksien toteutumista. Tähän mennessä Nenäpäivä-lahjoituksilla on muun muassa  rokotettu 200 000 lasta ja rakennettu 9 000 koulua tai varhaiskasvatuskeskusta. Yli 100 000 ihmistä on saanut puhdasta juomavettä ja kohdemaissa on istutettu 1,6 miljoonaa puuta tai kasvia. Tärkeitä juttuja!

Tämän vuoden Nenäpäivä auttaa lapsia 17 eri maassa Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Apu menee perille yhdeksän järjestön kautta. Niiden joukossa ovat muun muassa Unicef, Suomen Punainen Risti sekä Plan International Suomi, jonka kuukausilahjoittaja olen ollut nyt pari vuotta. Koulutus ja tyttöjen aseman parantaminen ovat erityisen lähellä sydäntäni, minkä vuoksi myös Nenäpäivässä mukana oleminen on ihan huippujuttu.

Parittoman rasan Nenäsukat

Auttaminen voi olla hauskaa, ja Nenäpäivässä se on sitä erityisesti meille käsityöihmisille. Perinteisen lahjoittamisen sijaan voit nimittäin kantaa kortesi kekoon neulomalla! 

Toimi näin:

  1. Neulo villasukat alla olevalla ohjeella tai kehitä täysin oma malli. Jos viihdyt somessa, jaa kuva valmiista sukkaparista Instagramissa hashtageilla #nenäsukka ja #nenäpäivä.
  2. Myy tekemäsi sukat.
  3. Lahjoita saamasi myyntivoitto Nenäpäivä-keräykseen.  

Haaste jatkuu valtakunnalliseen Nenäpäivään 8.11. asti. Voit toki neuloa Nenäsukkia vielä sen jälkeenkin.  Lisätietoa haasteesta osoitteessa nenäpäivä.fi/nenäsukka.

Parittoman rasan Nenäsukat

Halusin sisällyttää sukkamalliin kaksi asiaa, jotka minulle ensimmäisenä tulivat mieleen Nenäpäivästä: hauskuus ja kirkkaanpunainen väri. Punaisen rinnalle valitsin muista Nenäpäivän brändiväreistä violetin, keltaisen ja valkoisen. Sukkien lappukantapää on neulottu vahvistettuna neuleena ja kärjessä on leveä nauhakavennus – molemmat suosikkitekniikoitani.

Nenäsukkien kirjoneulekuvio houkuttaisi minua neulomaan vielä toisen parin vaaleista pastellisävyistä! Esimerkiksi hempeästä mintunvihreästä, valkoisesta ja roosasta voisi tulla aika kiva tausta pienille punaisille yksityiskohdille. 🙂 Kuviolankoja ei kulu tähän työhön kovin paljon, joten niihin voi hyvin upottaa jämälankanöttösiä.

Parittoman rasan Nenäsukat

Nenäsukkien ohje

Koko: 38 (jalkaterän pituus muokattavissa)
Lanka:  Neljää eriväristä sukkalankaa, vahvuus 260 m / 100 g (esim. Oona, Novita Nalle, Kaupunkilanka Rotvalli).
Mallisukkien langat: Oona (violetti, valkoinen, punainen) ja Novita Nalle (keltainen)
Langan menekki: pääväriä vajaa 100 g, lisäksi pienempi määrä kuviovärejä
Puikot: sukkapuikot 3 mm
Tiheys: 24 s sileää neuletta = 10 cm

Ssk-kavennus: Siirrä 2 silmukkaa yksitellen vasemmalta puikolta oikealle puikolle kuin neuloisit ne oikein. Siirrä silmukat takaisin vasemmalle puikolle kiertämättä niitä. Neulo siirretyt silmukat takareunoistaan oikein yhteen. > Ks. ohjevideo

Varsi

Luo violetilla langalla 56 silmukkaa ja jaa ne tasan neljälle puikolle (14 s/puikko). Kerroksen vaihtumiskohta on I ja IV puikon välissä. Neulo joustinneuletta (1 o takareunasta, 1 n) suljettuna neuleena 3 cm. Neulo vielä 3 krs sileää violetilla langalla. Aloita sitten kirjoneule kaavion 1 ensimmäiseltä kerrokselta. Kun kaavion 1 kaikki seitsemän kerrosta on neulottu, neulo vielä kaaviot 2 ja 3.

Neulo kirjoneuleen jälkeen 4 krs sileää violetilla langalla. Kun tulet kerroksen vaihtumiskohtaan, aloita kantapää.

Kantapää

Neulo I puikon 14 silmukkaa oikein IV puikolle. Kantalappu neulotaan näillä 28 silmukalla. Käännä työ ja aloita vahvennettu neule:

  1. kerros: Nosta 1 s neulomatta ja neulo loput 27 s nurin. Käännä työ.
  2. kerros: *Nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s oikein* ja toista *–* kantalapun loppuun asti. Käännä työ.

Toista kerroksia 1–2 kunnes kantalapun korkeus on 26 kerrosta. Neulo sen jälkeen vielä yksi nurja kerros ja aloita kantapohjan kavennukset.

Jatka vahvennettua neuletta kuten aiemmin. Nosta kantalapun 1. s neulomatta, neulo kunnes jäljellä on 10 s ja tee ssk-kavennus. Käännä työ, nosta 1. s neulomatta, neulo 8 s nurin ja neulo kaksi seuraavaa silmukkaa nurin yhteen. Käännä työ.

Nosta 1. s neulomatta, neulo 8 s ja tee ssk-kavennus. Käännä työ. Nosta taas 1. s neulomatta, neulo 8 s nurin ja neulo kaksi seuraavaa silmukkaa nurin yhteen. Käännä työ.

Jatka kavennuksia kuten edellä niin, että kantalapun sivusilmukat vähenevät ja keskiosassa säilyy aina 10 s. Jatka kavennuksia niin kauan, että sivusilmukat loppuvat. Neulo lopuksi vielä 1 krs oikein. Kerroksen vaihtumiskohta on kantalapun keskellä.

Poimi sitten vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 14 silmukkaa. Neulo poimitut silmukat kiertäen oikein I puikolle. Neulo II ja III puikon silmukat oikein. Poimi kantalapun oikeasta reunasta 14 silmukkaa ja neulo ne kiertäen oikein. Neulo kerroksen jäljellä olevat 5 silmukkaa oikein IV puikolle. Jatka sileää neuletta näillä 66 silmukalla ja aloita kiilakavennukset seuraavalla kerroksella.

Kiilakavennukset

Neulo I puikon lopussa 2 s oikein yhteen ja tee IV puikon alussa ssk-kavennus. Tee kavennukset joka toisella kerroksella yhteensä 5 kertaa. Kavennusten jälkeen puikoilla on 56 s.

Jatka neulomalla sileää, kunnes jalkaterän pituus on 17 cm (koossa 38) tai 9 cm vähemmän kuin haluttu valmiin jalkaterän pituus. Aloita kirjoneulekuvio kaavion 4 ensimmäiseltä kerrokselta. Kun olet neulonut kaavion kaikki kuusi kerrosta, neulo vielä kaksi kerrosta sileää punaisella langalla. Aloita sitten kärkikavennukset.

Kärkikavennukset

Neulo I ja III puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 s oikein, ja neulo II sekä IV puikon alussa 1 s oikein ja tee ssk-kavennus. Toista kavennukset kuten edellä joka 2. krs kunnes joka puikolla on jäljellä 6 s. Tee sen jälkeen kavennukset jokaisella kerroksella. Kun työssä on jäljellä 8 s, katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele hyvin.

Viimeistely

Höyrytä valmiit sukat hellävaraisesti silitysraudalla tai käytä muuta suosikkiviimeistelytekniikkaasi. Nenäsukat ovat valmiit!

Neulekaavio 1
Kaavio 2
Kaavio 3
Neulekaavio 4
3

1 comment

  1. Kiitos erittäin kauniiden sukkien ohjeesta. Huomasin ohjeen hieman myöhään, mutta vielä ehtii neuloa lahjaksi. Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close