Olipa kerran villasukka / Roosa nauha

*Ohjekirja ja lanka saatu. / Taitojärjestö

Taitojärjestö on tänäkin vuonna mukana tukemassa Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjaa. Keräystä tukevina tuotteina Taito Shopit ja Taitokeskukset myyvät Roosa nauha -villalankoja ja kahta neulemallikirjaa. Toisen niistä – Titta Järvensivun Olipa kerran villasukka -kirjan – sain tarkemmin tutustuttavaksi ja teille lukijoille esiteltäväksi.

Olipa kerran villasukka on sukellus satumaailmaan, ja kirjan mallit ovat syntyneet tuttujen satuhahmojen, kuten Punahilkan, Ihmemaan Liisan ja sammakkoprinssin inspiroimana. Kirjassa on 24 naisten ja miesten sukkamallia. Kirjan myyntihinta on 19 euroa, josta 1,90 euroa ohjataan Roosa nauha -keräykseen.

Olipa kerran villasukka

Kirjoneule + pitsi = <3

Satuteeman ohella kirjan sukkamallien leimallisin piirre on ehdottomasti kirjo- ja pintaneuleen taidokas yhdistäminen. Sukissa vuorottelevat pitsi- ja kirjoneulekuviot tekevät malleista niin yltäkylläisiä, että minimalistia voi alkaa hirvittää. En ole itsekään tainnut koskaan kokeilla näiden kahden tekniikan yhdistämistä samaan sukkaan (jos kirjoneulesukkien resoreita ei lasketa), mutta tämän kirjan läpi selattuani pidän sitä tulevaisuudessa jopa todennäköisenä. Oma suosikkini kirjassa ovat ehdottomasti Ruususen sukat, joissa vaaleanpunaisia ruusukuvioita reunustavat leveät pitsiraidat.

Jos kirjoneuleen ja pitsin combossa ei vielä ole tarpeeksi, jossakin malleissa sukanvartta täydennetään virkatuilla kukkasilla tai lumihiutaleilla. Tällainen malli ovat esimerkiksi superkauniit bambisukat, joista povaan tämän kirjan hittisukkia. Joskus enemmän onkin enemmän!

Olipa kerran villasukka
Olipa kerran villasukka

Neuleteknisiä haasteita

Kirjan mallit houkuttavat kauneutensa lisäksi myös siksi, että niitä neulomalla on mahdollista oppia monta uutta neuletekniikkaa. Minulle itselleni kirjoneule ja erilaiset pitsit ovat toki jo tuttuja, mutta esimerkiksi jälkeenpäin neulottu kantapää ja kuvioiden silmukointi eivät niinkään, virkatuista kukista puhumattakaan.

Haasteita neulojille tarjoavat myös kirjoneuleiden pitkät langanjuoksut, joiden sitomiseen kirjasta löytyy myös ohje.

Kaunis kokonaisuus

Kirjan valokuvat ovat Sirpa Mikkosen käsialaa, ja niille on annettava tunnustusta ihan oman kappaleen verran. Ne ovat upeita ja ja luovat kirjaan satumaisen ja samaan aikaan (hyvällä tavalla) suomalaisen tunnelman eri vuodenaikoineen. Katsokaa nyt vaikka tuota, missä niittykukat tursuavat villasukan varsista – niin soma! Kuvia on käytetty kirjassa paljon ja ne ovat isoja, mikä tekee kokonaisuudesta todella kauniin.

Pidän myös kirjan taitosta, jossa mallit on esitelty kirjan alussa ennen varsinaisia ohjesivuja. Ainoa kehittämiskohde ovat mielestäni neulekaaviot, jotka voisivat olla hieman selkeämmät.

Olipa kerran villasukka

Kenelle

Olipa kerran villasukka on inspiroiva ohjekirja runsaiden ja leikkisten sukkien ystävälle, joka ei pelästy työläitä malleja, kuvioiden silmukointia tai pitkiä langanjuoksuja. Osa kirjan malleista on yksinkertaisempia kuin toiset, mutta eniten niiden neulomisesta saa irti sellainen, joka on tikuttanut villasukkia joskus ennenkin. Visuaalisuutta arvostavalle lukijalle kirja tarjoaa aimo annoksen kauneutta ja valokuvausinspiraatiota. 🙂

1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close