No frills -neulepaita – vihdoin valmis!

Olen käsityöharrastaja, jolla on tavallisesti monta työtä kesken samaan aikaan. Aivoja ja keskittymiskykyä haastavien töiden rinnalle tarvitaan aina yksitoikkoisia, hitaasti eteneviä perusmalleja. No frills -neulepaita kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan, ja se on todella edennyt hi-taas-ti. Loin paidan silmukat viime heinäkuussa, mutta ohjeen olin ostanut jo paljon tätäkin aikaisemmin – kesällä 2018. Tällaisten klassisten mallien kohdalla ei toisaalta ole väliä, valmistuvatko ne tänä vai ensi vuonna. Yhtä kivalta paidalta No frills näyttää edelleen.

No frills -sweater

No frills on tosiaan monille tuttu PetiteKnitin paitamalli, joka neulotaan yhdistämällä merino- ja silkki-mohairlankaa. Omassa versiossani on Filcolanan Arwettaa ja Tiliaa sävyssä 352 (red squirrel).  Lopputulos on paitsi pörröinen ja pehmeä, myös hurjan lämmin. Mikään kesäneule ei siis ole kyseessä. Samoista langoista eri värissä olen neulonut aiemmin myös No frills -neuletakin.

Neuloin paidan täysin ohjeen mukaan S-koossa, ja siitä tuli mielestäni oikein hyvän kokoinen. Ainoastaan helman pituus mietitytti hiukan, sillä siitä tuli aavistuksen lyhyempi kuin olin ajatellut. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että olisin voinut neuloa helmaan pari senttiä lisää pituutta ennen resoria, mutta en pidä sitä purkamisen arvoisena asiana. Käytössä paita saattaa joka tapauksessa hieman venahtaa. Langan puutteeseen pidentäminen ei olisi kaatunut, sillä molempia laatuja jäi vielä reilusti jäljelle.

No frills sweater

Nyt kun tämä ikuisuusprojekti on valmis, otan työn alle Jonna Hietalan Laine-lehteen suunnitteleman ihanan Nuuk-paidan, jota olen ihastellut ohjeen ilmestymisestä lähtien. Tavoitteena on saada se valmiiksi edellistä paitaa ripeämmin, sillä aion osallistua Nuukilla Lauraloviisan järjestämään Kotimainen paita -kaliin, jonka takaraja on pääsiäisenä. Lanka on onneksi vahvaa ja hihat lyhyet, joten otan haasteen vastaan luottavaisin mielin. 🙂

Yhteisneulonnan ideana on siis neuloa kotimaisen suunnittelijan paita kotimaisesta langasta. Omaan projektiini ostin langat jo viime kesän Neulefestareilta, kolme vyyhtiä Kässäkerho PomPomin Suoma Single DK:ta sävyssä lokakuu. PomPomin langoista en vielä aiemmin ole päässytkään neulomaan, kivaa kokeilla taas jotain uutta.

Kuinka moni muu on mukana Kotimainen paita -kalissa?

No frills sweater

Malli: No frills sweater, PetiteKnit
Lanka: Filcolana Arwetta Classic ja Tilia sävyssä 352 red squirrel

3

7 comments

    1. Kiitos Teresa! Itsekin osallistun haasteisiin yleensä tosi harkiten, koska en halua tuoda rentouttavaan harrastukseen ylimääräistä stressitekijää 😀 Nuuk-paidan olisin kuitenkin neulonut joka tapauksessa, joten haaste osui hyvään saumaan. 🙂

  1. Löytyykö sulta tuon villapaidan suomenkielinen ohje, itselläni englannin kielinen jota en vaan oikein ymmärrä.

    1. Moi Päivi! Suomenkielistä versiota ohjeesta ei ikävä kyllä (ainakaan vielä) ole. Omanikin neuloin englanninkielisestä ohjeesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close