Twisted Flower -sukat

Tekemäni käsityöt ovat vaikeusasteeltaan hyvin monentasoisia: joskus pikaompelen kymmenen minuutin hiusdonitseja, joskus valitsen haastavan neulemallin ja työstän sitä (muiden käsitöiden ohessa) monta kuukautta. Cookie A:n suunnittelemat Twisted Flower -sukat kuuluvat selkeästi jälkimmäiseen kategoriaan. Loin ensimmäisen sukan silmukat toukokuun alussa ja silmukoin toisen sukan kärjen umpeen heinäkuun lopussa. Projekti vei siis kaikkiaan kolmisen kuukautta, mutta aika tuntui sitäkin pidemmältä.

Twisted flower -sukat
Twisted flower -sukat

Kun Twisted Flower -sukkamallia tarkastelee tarpeeksi läheltä, siinä ei oikeastaan ole mitään erityisen vaikeaa: paljon etu- ja takareunasta neulottuja silmukoita, langankiertoja, kavennettuja silmukoita ja palmikonkiertoja. Haastavuus syntyikin lähinnä siitä, että ohjekaavioissa tapahtuu koko ajan jotain ja mallikertoja on hankala oppia ulkoa. Ainakin itse jouduin seuraamaan ohjetta kieli keskellä suuta eikä puhettakaan, että olisin voinut katsoa neuloessani vaikka televisiota. Podcastien kuunteleminen sen sijaan onnistui. 🙂 Vartta neuloessani kuvioiden monimutkaisuus alkoi hiukan jopa uuvuttaa. Teräosaan pääseminen helpotti, koska pitsikuvio toistui enää vain kahdella puikolla.

Näin työläiden mallien neulominen saattaa joskus tympiä, mutta itsensä haastamisessa on myös paljon hyviä puolia. Jokainen valmistunut työ opettaa jotain uutta, ja vaikeaan työhön uppoutuminen tyhjentää pään aika tehokkaasti arkisista huolista ja murheista. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, tykkään tehdä haastavia käsitöitä myös siksi, että valmista syntyisi vähemmän. En halua neuloa vuodessa viittäkymmentä paria helppoja perussukkia, koska en tiedä, mitä niillä kaikilla tekisin. Twisted Flowerin kaltaisia pitsisukkia ehdin neuloa vuodessa ehkä viisi paria, ja se on minulle ihan riittävä määrä. 🙂

Twisted flower -sukat
Twisted flower -sukat

Lankana työssä käytin Ruskanlehden värjäämää fingering-vahvuista sukkalankaa värissä jalokivi. Kaunis ja eläväinen vihreä sopii tähän sukkamalliin mielestäni upeasti. Värivaihtelu on sen verran maltillista, että langan ja monimutkaisen pintaneuleen yhdistelmästä ei tule liian levoton. Värit eivät myöskään läikity vaan asettuvat sukkaan nätisti. Lanka oli muutenkin miellyttävää neulottavaa. Varastossa odottaa vielä vyyhdillinen Ruskanlehden hunajan väristä merinosukkalankaa – en malta odottaa, että pääsen neulomaan sitäkin!

Sukkien ohjeen voi ostaa Ravelrysta suomen- tai englanninkielisenä, mutta se löytyy myös suunnittelijan julkaisemasta kirjasta Sukkia. Rakkaudella. Itse käytin kirjan ohjetta, koska se oli näppärästi saatavilla kirjastosta. Kirjassa oli monta muutakin näyttävää mallia, jotka voisin kuvitella joskus neulovani.

Nämä sukat olivat muuten seitsemäs pari Nonnu Neulojan sukkalaatikkohaasteeseen. Sukkapari per kuukausi -tahti on siis pitänyt – ainakin toistaiseksi. Seuraavatkin sukat ovat jo puikoilla, joten kaksitoista paria saattaa hyvinkin tulla täyteen vuoden lopussa.

Malli: Cookie A:n Twisted Flower Socks
Lanka: Ruskanlehden Wool Sock, jalokiven värinen

Twisted flower -sukat
0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close