Sabluunamaalattu laatikko villasukkahaasteeseen

Sabluunamaalattu sukkalaatikko

En tapaa tehdä lupauksia uudelle vuodelle, mutta erilaisia tavoitteita asetan mielelläni. Yksi tämän vuoden käsityötavoitteistani on olla mukana ihanan Nonnu Neulojan järkkäämässä Sukkalaatikko 2019 -haasteessa. Haasteen ideana on neuloa vuoden aikana 12 paria sukkia ja koota ne kauniiseen laatikkoon. Sukkia ei siis oteta heti valmistuttuaan käyttöön,  vaan ne odottavat laatikossa vuoden loppuun. Silloin ne voi antaa lahjaksi itselle tai vaikka perheenjäsenille – sukkien loppusijoituspaikka on jokaisen itse harkittavissa.

Sukkien kokoaminen nättiin laatikkoon on mielestäni ihastuttava ajatus. Vuoden lopussa voi konkreettisesti nähdä kättensä työn, ennen kuin sukat lähtevät uusille omistajilleen. Ainakin omassa mielessäni pieni jemmaus vain lisää arvostusta neulomiani töitä kohtaan. 

Sabluunamaalattu sukkalaatikko

Haasteen ainoa ongelma omalla kohdallani on sukkien suurehko määrä, minkä vuoksi osallistun haasteeseen hieman soveltaen. Itse en tarvitse 12 uutta villasukkaparia, kun vanhojakin on jäljellä, ja lähipiirikin on aika pitkälti sukilla kyllästetty. Toiseksi en mitenkään ehdi neuloa niin paljon, jos (ja kun) aion tehdä vuoden aikana muitakin käsitöitä. Siispä puolitin tavoitteen kuuteen sukkapariin. Määrää kompensoidakseni aion kuitenkin neuloa vain erityisen kauniita sukkamalleja, simppeleimmät perussukat jätän tällä kertaa väliin.

Mutta sitten itse asiaan, eli sukkalaatikkoon! Ostin haastetta varten alennusmyynnistä puisen, liukukannellisen laatikon, joka suorastaan huusi maalia pintaansa. Harkitsin aluksi maalaavani koko laatikon, mutta pensselin alle päätyi kuitenkin vain kansi. Maalasin kannen ensin kokonaan mintunvihreällä akryylimaalilla ja tuputin sabluunan avulla kuviot valkoisella.

Sabluunamaalattu sukkalaatikko

Askartelu ei kuulu suurimpiin intohimoihini, mutta sabluunamaalaus oli pitkästä aikaa tosi hauskaa. Myös lopputuloksesta tuli jopa yllättävän hieno. Maalattu kansi ja puunvärinen laatikko näyttävät mielestäni aika kivalta yhdessä.

Kuvissa laatikosta pilkistää Suomen Kädentaidot -messuilta ostamani ohut sukkalanka, josta aion neuloa jotakin sukkalaatikkohaasteeseen. Malli on vielä hakusessa, mutta tuo langan väri viehättää kovasti edelleen. Haasteen ensimmäiset sukat ovat tosin jo työn alla, ja niistä tulee harmaat.

Tsemppiä ja inspiraatiota muillekin sukkalaatikkohaasteessa mukana oleville! 🙂 Kiva nähdä, millaisia töitä vuoden aikana laatikoihin valmistuu. Haasteen etenemistä voi seurata mm. Instagramissa tunnisteella #sukkalaatikko2019.

Sabluunamaalattu sukkalaatikko
0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close