Lankadominanssi – näin teet siistiä kirjoneuletta

Lankadominanssi on neuletekniikka, jonka osaamisesta on kirjoneuleiden tekemisessä valtavasti hyötyä. Kun tekniikka on hallussa, työn jälki on siistiä, kuvio erottuu pohjaväristä selkeästi ja neulominen nopeutuu huomattavasti. Lankadominanssin ymmärtäminen olikin aika käänteentekevä oivallus omassa neuleharrastuksessani. Vaikka tekniikka itsessään ei ole vaikea, sen tajuaminen voi silti olla (ja ainakin minulla olikin). Yritänkin nyt havainnollistaa, miten itse käsitin lankadominanssin parhaiten ja millainen vaikutus sillä on kirjoneuleeseen.

Kuviolanka dominoi

Lankadominanssin perusajatus on, että kahdesta langasta toinen dominoi toista. Dominoiva lanka erottuu neuleesta paremmin, ei-dominoiva toimii pohjana. Koko tekniikan hankaluus johtuu mielestäni hyvin pitkälti terminologiasta, joten helpointa olisi puhua vain kuviolangasta ja pohjalangasta. Kuviolanka on siis dominoiva lanka, koska haluamme kuvioiden nousevan mahdollisimman selvästi esille pohjaväristä. Esimerkkikuvissa keltainen lanka dominoi, harmaa on pohjaväri.

Hae kuviolanka pohjalangan alta

Kuvion erottuvuus pohjaväristä perustuu siihen, millä tavalla uusi lanka haetaan langanvaihtumiskohdassa. Lankadominanssissa kuviolanka (keltainen) haetaan puikolle aina pohjalangan alta. Vastaavasti pohjaväriin siirryttäessä pohjalanka (harmaa) haetaan kuviolangan päältä.

Kuviolangan hakeminen:

Dominoivan langan hakeminen
Dominoivan langan hakeminen

Pohjavärin hakeminen:

Pohjavärin hakeminen kirjoneuleessa
Pohjavärin hakeminen kirjoneuleessa

Keskisormi käyttöön – kahden langan kuljettaminen

Lankadominanssia harjoitellessa opin samalla myös kahden langan kuljettamisen. Hommaan on olemassa monenlaisia apuvälineitä, mutta itse olen aina turvautunut vain omiin sormiini. 

Kahta lankaa kuljetettaessa toinen lanka kulkee minulla normaalisti etusormen yli, toinen sekä etu- että keskisormen yli. Tähänkin on kuitenkin olemassa erilaisia tyylejä, joita kannattaa kokeilla, ja löytää sitä kautta itselle sopivin tapa. Jos lankojen kuljettaminen ei heti ala sujua, älä huoli. Yksien kirjoneulesukkien jälkeen olet jo lähes mestari! 🙂 

Lankojen järjestykseen sormien päällä on myös hyvä kiinnittää huomiota. Dominoiva eli kuviolanka kannattaa pitää aina lähempänä itseä, jolloin se kulkee etusormen yli. Pohjalanka on kauempana itsestä ja kulkee siten etu- ja keskisormen yli. Kun langat ovat tässä järjestyksessä, pohjalanka on helppo hakea puikolle kuviolangan yli ja kuviolanka pohjalangan ali.

Lankojen kuljetus kirjoneuleessa

Lankadominanssi – uhka vai mahdollisuus?

Lankadominanssin hyödyt ovat aika ilmeisiä, mutta totuuden nimissä on sanottava, että ilmankin pärjää. Olen itse neulonut monet kirjoneuleet autuaan tietämättömänä koko lankadominanssista. Silloin pudotin odottavan langan käsistäni aina kokonaan ja pidin etusormella vain sitä lankaa, jolla kulloinkin kuului neuloa. Tämä tapa on hidas, mutta tuntui ihan luontevalta silloin, kun en vielä tiennyt paremmasta. Aloittelevan kirjoneulojan voikin olla hyvä neuloa ensin aivan omalla tyylillä ja hioa tekniikka kuntoon myöhemmin. Neulomisen iloa ei kannata kadottaa tekniseen kikkailuun, jos se tuntuu liian hankalalta. 🙂

Tässä vielä tekaisemani esimerkki lankadominanssin vaikutuksista kirjoneuleeseen. Ylemmässä kuvassa lankadominanssin periaatteita on noudatettu, ja keltainen väri erottuu selkeämmin yhtenäiseksi kuvioksi (keltaiset harakanvarpaat tasoittuvat viimeistään höyrytysvaiheessa). Alemmassa kuvassa langat on haettu puikolle juuri väärältä puolelta, ja keltainen "hukkuu" pohjaväriin. Jonkun mielestä eroa ei ehkä edes huomaa, oma silmäni erottaa kuvat kyllä toisistaan. Päättäkää itse! 🙂

Lankadominanssi oikein
Lankadominanssi väärin
55

36 comments

    1. Enpä ole kokeillut, täytyy seuraavassa projektissa testata 🙂 Kiitos vinkistä!

  1. Kiitos!
    Itsekkin kuulun niihin jotka ovat kutoneet vuosia ”tiputa ja poimi” tekniikalla. Nyt opettelen tuota oikeata tyyliä ja tuntuu että olisin taas tokaluokkalainen joka yrittää kutoa ensimmäisiä villasukkia..

    Mites toi kirjoneuleen tekeminen, jossa pitää kuljettaa lankaa mukana esim 6 silmän ajan. Se on se, mikä tuottaa itselläni ongelmia.

    1. Itsekin muistan, että ensimmäinen työ meni opetellessa ja tuntui etenevän todella hi-taas-ti 😀 Sormet eivät millään osanneet pitää lankoja oikealla kireydellä, mutta pikkuhiljaa se alkoi sujua.

      Jos kirjoneuleessa on pitkiä langanjuoksuja, minulla on tapana kiepauttaa langat työn takana toistensa ympäri suunnilleen langanjuoksun puolivälissä. Näin odottava lanka ei pääse lörpöttämään liikaa. Yleensä teen lankojen kiepautuksen, jos odottavaa lankaa pitää kuljettaa mukana yli 5 silmukan verran. Kiepautuskohtaa kannattaa vaihdella, jotta se ei osu ainakaan peräkkäisillä kerroksilla samaan kohtaan. Muuten odottava lanka saattaa paistaa silmukoiden väleistä työn etupuolelle.

  2. Kyllä dominanssilla on tosi paljon vaikutusta. Itse sain tämän tekniikan tietooni pari vuotta sitten ja kyllä on kirjoneuleet, vähäiset tosin, tulleet paljon kauniimmiksi kun kuvio oikeasti erottuu.
    Tästä sanoisin: oppia ikä kaikki.

    1. Lankadominanssin oppiminen oli minullekin aika käänteentekevä hetki. Kirjoneuleiden tekeminen muuttui heti paljon kivemmaksi, kun jälki olikin yhtäkkiä siistiä!:)

  3. Kiitos paljon tästä selkeästä ohjeesta! Kun opettelin tämän tekniikan, tuli toisesta sukasta niin paljon siistimpi että ensimmäinen meni kokonaan purkuun😁

    1. Ihana kuulla että ohjeesta oli iloa!😄 Itsellekin oli aika tajunnanräjäyttävä hetki, kun oppi tekniikan ja huomasi, miten paljon se työn jälkeen vaikuttaa. Kivaa alkanutta neulevuotta!😊

  4. Kiitos loistavista ohjeista. Ensimmäistä kirjoneuletta tekemässä ja tästä hurja iso apu!

      1. Hei, kiitos. Olen niin lankadomassii lukenut, kokeillut. Aina ei näytä hyvältä.
        Sit hivvasin, et se toimii jos minä saan toimimaan omat sormeni likimain ohjeen mukaan.
        Nyt syjuu! Paras tapa opetella tuota kirjoneuletta, aloitta kadella värillä ja yksi silmukka värillä toinen päävärillä. Toisin sanottuu, joka toinen. Väri edessä, pääväritakana joka otetaan alta. Näin hyvää tulee.
        Kiitos kovasti! Olen kutomisessa palmikko ihminen….
        Ihanaa kesää Tornio

  5. Hei!

    Kiitos hyvästä ohjeesta, olen palailemassa kirjoneulonnan pariin ja olipa kiva heti oppia jotain uutta. Selkeätä tekstiä!

  6. ”Lankadominanssi” on ollut muutaman viime vuoden, varsinkin pari viime vuotta, eräänlainen iskutermi, muotisana. Netin neulojayhteisöissä hehkutetaan ja selitetään ja opetetaan tätä ”käänteentekevää” tekniikkaa.

    Minä 1980-luvulla 13-vuotiaana kudoin kirjoneulesäärystimiä enkä tykännyt kun langat (kerältä) kieputtui ja takanakin meni kieputen, joten otin langan ”vuorotellen”, siirsin värin A alle pois tieltä ja nostin värin B päälle jne. Noin olen aina kutonut kirjoneuletta. Nyt sillä on hieno nimikin, ”lankadominassi”, ja blogeja ja opetusvideoita ja kursseja.

    Heh.

    Kyllähän kuka tahansa joka vakituisesti kutoo, varsinkin kirjoneuletta, päätyy samaan lopputulemaan. Minä päädyin siihen 13-vuotiaana, ei se voi olla kovin vaikea tai käänteentekevä tekniikka.

    Tietysti on ihmisiä, jotka haluavat tarkat ohjeet kaikelle. Luovempien ihmisten pitää auttaa, luoda jotain ja sitten kirjoittaa ohje, jotta epäluovatkin voivat omien käsiensä kautta valmistaa jotain ainutlaatuista.

    1. Moikka! Varmasti käsitöissä voi harjaantua itsekseen tekemälläkin. Neuleyhteisön parhaita puolia on kuitenkin mielestäni se, että vinkkejä ja ohjeita jaetaan kanssaneulojien kanssa. Silloin jokaisen ei tarvitse ”keksiä pyörää uudelleen”, eikä toisten auttaminen koskaan ole itseltä pois. 🙂

      1. Juuri näin ja kaikki, kun eivät neulo yhtä paljon niin iloitsevat, kun konkarit neuvovat. Itsekin 45-vuotiaana aloitin ensimmäisen kirjoneuleeni ja kuulen siis koko asiasta nyt ensimmäistä kertaa. Kiitos hyvästä blogista ja neuvoista😊

  7. Hei Lämmin kiitos hyvästä opista joka todella toimii Ihanaa vuoden jatkoa Sinulle …

  8. Kiitos hyvästä ohjeesta, tällä nyt aloitan ensimmäisen kirjoneuleeni ja alkuun vain kahdella langalla. Jee! Hiljaa hyvä tulee
    Hyvää alkanutta vuotta!

  9. Kiitos ymmärrettävästä ohjeesta lankadominanssin maailmaa. Ystävä vinkkas sinun ohjeesee ja minä en ollut ikinä kuullutkaan diminanssista. Sinun ansiosta uskaltauduin islantilaisneuleen tekoon ja nyt jo toinen puikoilla.

  10. Kiitos todella selkeästä ohjeesta. Sinulla, Reeta, on neuvomisen lahja! Olen ollut koronaeristyksessä jo 5 kk, ja ajattelin opetella kirjoneuletta aikani kuluksi. En ole koskaan kuullut tästä pudotussysteemistä, oletin automaattisesti, että molemmat langat pidetään etusormen päällä, mutta ali- ylisysteemi oli uutta, ja näkyy mielestäni lopputuloksessa. Kiitos neuvosta! Mutta entä jos työssä on kolme lankaa?

    1. Kiva, jos ohjeesta oli iloa! 🙂 Kolmen langan kanssa periaate on sama kuin kahdellakin neulottaessa, mutta silloin voi olla vaikeampi hahmottaa, mikä lanka dominoi mitäkin. Se lanka, jonka haluaa nousevan neuleesta parhaiten esille (esim. valkoinen tässä Riddari-neulepaidan kaarrokkeen alaosassa), dominoi kahta muuta (tummanharmaata ja vaaleanharmaata). Toinen kuvioväri (tummanharmaa) dominoi vaaleanharmaata pohjaväriä mutta on ei-dominoiva suhteessa valkoiseen. Tummanharmaa poimitaan siis puikolle vaaleanharmaan alta mutta valkoisen päältä.

      Kolmen langan kuljettaminen on kahta hankalampaa, ja ainakin itsellä se hidastaa neulomista jonkin verran. Paras tekniikka löytyy kokeilemalla, mutta itse pidän yhtä lankaa pelkällä etusormella ja kahta muuta keski- ja etusormen päällä. 🙂

      Tsemppiä koronaeristykseen, onneksi aina voi neuloa! <3

  11. Ensimmäisiä kirjoneulesukkia alan justiinsa tekemään ja kuulin tuosta dominanssista ihan äskettäin. Monen monta juutuubivideota selattua en tajua asiasta mitään ennen kuin nyt, kiitos superhyvistä ohjeista 🙂

  12. Hei miten sinä kieputat ne langat kun on pitkiä langanjuosuja voiko saada siitä saada myös kuvan.

  13. Tämä täytyy kokeilla. Nyt islantilaisneuleet innostaa monia ja itselläkin toinen meneillään. Tuntuu tosi hitaalta useammalla langalla neulominen. Pitkien lankalenkkien ”kierrätys” ja ettei jälki kiristäisi. Olisiko kellään ideaa miten nopeuttaa?

Vastaa käyttäjälle Tuulikki Laine Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close