Makramee-amppeli

Makramee-tekniikka eli solmeilu on ollut pinnalla jo jonkin aikaa. Pinterestissä olen ihaillut toinen toistaan upeampia makramee-seinävaatteita ja -amppeleita. Itse kokeilin tekniikkaa kuitenkin vasta nyt, kun tuli akuutti tarve saada viherkasvi kattoon roikkumaan.

Makramee-amppeli

Solmeilin amppelini Kotivinkin ohjeen mukaan, mutta jouduin hiukan muuttamaan mittoja suuren huonekorkeuden takia. Jätin langat metrin pidemmäksi kuin ohjeessa, mutta näin jälkiviisaana olisin voinut varata pituutta reilumminkin. Lankaa kului solmuihin yllättävän paljon ja menekkiä oli aika hankala arvioida. Materiaalina käytin Svarta Fåretin Home Sweet Home -lankaa, joka on paksua puuvillan ja akryylin sekoitetta. Yksi sadan gramman kerä riitti amppeliin hyvin.

Solmujen teko oli esitetty ohjeessa selkeästi, ja alkukankeuden jälkeen homma lähtikin sujumaan aika hyvin. Hankalinta koko hommassa oli löytää sopiva koukku, johon amppelinalun sai kiinnitettyä solmeilun ajaksi. Minulla käytössä oli sohvapöydän reunaan pystyasentoon teipattu puulasta (luovaa 😀 ) ja vessan ovenkahva (ei kovin käytännöllistä). Jos alkaisin tehdä näitä enemmänkin, etsisin ehkä jonkin vähän ergonomisemman ympäristön...

Makramee-amppeli

Ensimmäisestä amppelistani tuli kutakuinkin sellainen, mitä olin ajatellut. Lisää näyttävyyttä siihen olisi saanut esimerkiksi puuhelmillä, mutta menee se noinkin. Lopulta suurin haaste tässä amppeliprojektissa taitaa kuitenkin olla tuon kasvin pitäminen hengissä... En ole kummoinen hortonomi, mutta yhden tiedän: rakkautta ja substralia, sillä mennään.

Vastaa