Sievää pyllyn alle – Ristipistoin kirjottu pefletti

Paljas takamuskin ansaitsee alleen jotain nättiä.

Ristipistoin kirjottu pefletti

Oman saunan myötä kodissani oli syntynyt tarve persuksenalusille eli pefleteille. Tähän asti olemme istuneet löylyissä yhden ison, pellavaisen laudeliinan päällä, joka on tullut meille jonkinlaisena jouluisena liikelahjana. Omituista tässä laudeliinassa on se, että aluksi emme olleet varmoja, onko se tarkoitettu pyyhkeeksi vai pöytäliinaksi. Ripustuslenkki viittaa ehdottomasti pyyhkeeseen, mutta miksi ihmeessä pyyhkeeseen olisi painettu riisipuuroa keittäviä joulutonttuja? Laudeliinassa puuroteema ei ole yhtään vähemmän outo. Oli miten oli, laudeliinaksi se päätyi, ja siihen tarkoitukseen se ainakin on ihan sopiva.

Peflettien perimmäinen tarkoitus on pitää lauteet ja kankut erossa toisistaan. Tästä syystä niiden ulkonäköön ei ehkä tule kiinnittäneeksi kovin paljon huomiota. Harva varmaan pitää peflettejään kotona esillä silloin, kun ne eivät ole käytössä. Ja silloin kun ne ovat käytössä, noh, kukaan ei näe niitä. Laudeliina voi siis olla ruma, kunhan se toimittaa asiansa ja sen voi pestä helposti koneessa.

Ristipistoin kirjottu pefletti

Tällä kertaa käänsin ajattelun kuitenkin toisinpäin ja päätin luoda takamuksen alle jotakin kaunista. Kirjontataitojen elvyttäminen on ollut mielessä jo jonkin aikaa, joten otin hyötykäyttöön vanhat muliinilangat ja ristipistot. Suunnittelin kuviot itse Excelissä, mihin taisi mennä lähes yhtä pitkä aika kuin itse kirjomiseen. Hyvin suunniteltu on kuitenkin puoliksi tehty, ja lopputuloksesta tuli mielestäni aika sievä. 🙂 Ihan ei ehtinyt valmistua lauantaisaunaan, mutta koeistutaan se sitten ensi viikolla.

Tarkoitus oli tehdä näitä kokonainen sarja, mutta luulen, että tarvitsen pienen tauon ristipistoista ennen toisen työn aloittamista. Pistely on hauskaa mutta yllättävän aikaa vievää, sillä kuviota täytyy seurata koko ajan silmä kovana. Ainakin pari tälle kyllä vielä valmistuu, näin uskon.

Ristipistoin kirjottu pefletti
Ristipistoin kirjottu pefletti
0

4 comments

    1. Jep, sarjan seuraavat osat ajattelin tehdä suomeksi! Puon alle olis just hyvä!😄

  1. Ristipistojen ystävänä ihastuin tähän ikihyviksi 😀
    Jos olisi oma sauna (tai olisin edes innokas saunoja..) niin kähveltäisin ideasi heti… Aivan ihana!

    1. Kiitos kivasta kommentista! 🙂 Ehkä voit kähveltää tästä lahjaidean, jos omaan saunaan ei ole tarvetta! 😉

Vastaa käyttäjälle Reeta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close