Riddari – ihka ensimmäinen islantilaisneuleeni

Riddari-islantilaisneule

Riddari on ollut pitkään yksi suurimmista käsityötavoitteistani. Olen kuitenkin arastellut sen aloittamista, koska koin sen kovin suuritöiseksi. Inhoan neulomuksia, jotka hautautuvat keskeneräisten koriin niin pitkäksi aikaa, että lopulta ei enää muista mitä oli tekemässä ja kenelle. Takaraivossani oli pieni pelko, että Riddarista saattaisi muodostua juuri tällainen venyvä ja vanuva, ei-koskaan-valmistuva projekti.

Yllätin kuitenkin ennen kaikkea itsesi, kun tajusin, että syyskuun alussa aloittamani neule oli valmis ennen lokakuun puoltaväliä. Huisia! Ennakkoon kauhistelemani haaste oli selätetty reilussa kuukaudessa ilman tylsistymistä, turhautumista tai vastustamatonta halua vaihtaa Riddari helppoihin vauvan villasukkiin. Purkaa ei tarvinnut kertaakaan, eikä kirjoneuleeseenkaan tainnut lipsahtaa virheitä (tai ainakaan en ole vielä huomannut). Kannatti laajentaa repertuaaria ja kokeilla kerrankin jotain aivan uutta!

Riddari-islantilaisneule

Värien valitseminen kesti pitkään, mutta onnistui mielestäni aika kivasti. Vaalean- ja tummanharmaalla langalla neuloessa piti kyllä välillä tihrustaa, että värit erotti kirjoneuleessa toisistaan. Valmiissa neuleessa ne kuitenkin toimivat hienosti, vaikka kontrasti ei suuren suuri olekaan. Turkoosi tuo kokonaisuuteen vähän pirteyttä.

Riddari-islantilaisneule
Riddari-islantilaisneule

Ainoa kompurointi tapahtui neuleen viimeistelyvaiheessa. Kastelin nimittäin valmiin neuleen ohjeen mukaan ja kuivatin sitä saunan lauteilla nurin päin. Kissani kuitenkin paheksui uutta vaatekappaletta siinä määrin, että oli käynyt järsimässä langanjuoksuja poikki ainakin viidestä eri kohdasta. Vahinkojen korjaaminen vei tunnin verran, mutta kissan kanssa emme olleet puheväleissä vuorokauteen. Jatkossa tiedän pitää tekeleeni kaukana karvaisista ystävistäni...

Syksy on muuten juuri nyt aika kaunis! 🙂

Riddarin ohje Ravelryssa

22

26 comments

  1. Ei osunut silmiini; mistä langasta teit?
    Todella kauniit värit. Ja paita 🙂

      1. Kuinka karhealta paita tuntuu päältä? Ihastelen noita aina Menitassa ja haaveilen islantilaispaidasta, mutta en ole uskaltanut vielä lähteä noi isoon urakkaan langalla joka saattaa kutittaa….
        Upea paita!

      2. Kiitos Paula! Minun ihoni on hieman kutisevaa sorttia ja pidän siksi Riddarin alla aina toista, mielellään pitkähihaista paitaa. Paljasta ihoa vasten neule tuntuu vähän liian karhealta. Oman kokemukseni perusteella herkkäihoisen kannattaa siis harkita jotain toista lankaa, ettei vaivalla tehty neule jää kutinan takia käyttämättä 😊

  2. Todella kaunis paita. Mikä väri on tuo sininen/turkoosi? Siskoni haluaa juuri samat värit kuin sinun paidassasi.

    1. Kiitos!:) Lankaa meni muistaakseni tismalleen sen verran kuin ohjeessa. S-koon paitaan upposi yhteensä 11 kerää eli 550 grammaa.

  3. Hei! Kaunis riddari, se on itselläkin haaveena tehdä. Vastaako ohjeen S-koko 36 kokoa?

    1. Kiitos Nina! Mun vaatekoko on 36 ja S-koon ohjeella paidasta tuli oikein sopiva, eli ainakin mun käsialalla koot vastaa hyvin toisiaan. 😊

    1. Kiitos Sonja!😊 Ohje löytyy Ravelrysta sekä kirjasta Islantilaisia neuleita.

  4. Hei! Todella kaunis neule 😍 kyselisin vielä tuosta koosta. Lainasin islantilaisia neuleita kirjan ja sen riddariohje on miehille. Joku muu mainitsi, että mm. hihoista tulee sillä ohjeella kovin leveät naiselle…Onko tuolla Ravelryssa erikseen ohje naisten malliin? Sinun paitasi ainakin näyttää oikein hyvältä 😊

    1. Moikka Maija, ja kiitos! 🙂 Mä tein oman Riddarini sillä kirjan ohjeella ja nähdäkseni malli on samanlainen myös Ravelryssa.

      Tuon oman S-kokoisen neuleeni hihoissa on kyllä väljyyttä, mutta ei mielestäni liikaa. On kuitenkin hyvin mahdollista, että varsinkin jossain isommassa koossa hihojen leveys kasvaa suhteessa liian suureksi naisen käsivarsia ajatellen. Hihojen leveyttä on kuitenkin helppo säätää jättämällä parit lisäyskerrokset väliin tai luomalla heti alkuun hihaan vähemmän silmukoita kuin ohjeessa. Hihathan neulotaan ohjeessa ranteesta kohti kainaloa, joten niitä voi matkan varrella helposti sovitella ylle. Istuvuus riippuu varmasti myös tosi paljon vartalotyypistä. Mä itse olen malliltani hyvin suora, joten yleensä kaikki ”miehekkäätkin” neulemallit istuvat mun päälle ihan hyvin. 😀

  5. Kiitos nopeasta vastauksesta! Tokihan niissä hihoissa saa hiukan väljyyttä ollakin, että mahtuu kerrastoa alle. Lämmittääkin mukavammin, kun ei ihan slimmi ole 😊 Jos kuitenkin päädyn hihoja kaventamaan, niin täytyy vain pitää huoli, että kaarrokkeeseen jää kahdeksalle jaollinen määrä silmukoita, jotta menee kuvio tasan? Eikös vain? Terveisin aloittelija 😬

    1. Totta, pieni ilmavuus tekee neuleesta vielä lämpimämmän. 🙂 Olet ihan oikeassa myös silmukoiden määrässä, kahdeksalla jaollinen määrä niitä pitäisi tosiaan kaarrokkeeseen saada, niin kuvio menee tasan.

  6. Hei! Todella kaunis neule! ❤️
    Juuri lainasin kirjastosta Islantilaisia neuleita kirjan ja ohjetta tutkailin. Jäi nyt empimään langan ja sen kutittavuuden kanssa..

    Itse olen etenkin kaulan seudulta melkoisen herkkä ja mietin tuota kutisemista. Esimerkiksi 7-veljestä kutittaa jo liikaa.. Joten olisiko vinkkiä miten ratkaista pulma? Eli mistä saisin tietoon mikä lanka voisi kutittaa vähemmän ja soveltuu ohjeeseen? Tai olisiko siihen kauluksen kohtaan jotain muuta kikkakolmosta? Monessa ohuessa trikoopaidassa kun kaulus jää näitä neulemalleja alemmaksi..

    1. Kiitos Eeva! 🙂 Herkkäihoiselle Lettlopi voi tosiaan olla vähän liikaa. Merinovilla on pehmeämpää eikä kutita läheskään yhtä helposti – se voisi siis olla yksi vaihtoehto. 50 gramman Lettlopi-kerässä on lankaa 100 metriä, joten etsi lanka, jonka juoksevuus olisi mahdollisimman lähellä sitä. Merino käyttäytyy neuleessa vähän eri tavalla kuin rouheampi villa, mutta kauniin paidan saa varmasti aikaan molemmista. Jos pääset lankaliikkeeseen paikan päälle, kannattaa kysyä vielä myyjältä neuvoa oikeanvahvuisen langan löytämiseen.

      Jos et ole varma, sopiiko lanka sinulle vai alkaako se kutittaa, voit neuloa siitä ensin pienen testitilkun ja pitää sitä ihoa vasten esim. paidan kauluksen alla. 🙂

      1. Täytyypä tuumailla vielä hetki tosiaan tuota lanka-asiaa, vaikka sormet jo syyhyääkin ostoksille! 😁
        Toisaalta olen niin mahdoton vilukissa, että jotain nuin lämmintä olisi ihana pukea ylle. Ja poolopaita voisi olla apuna… Huomasin myös sivuillasi fairy-vinkin langan pehmentämiseen, sekin voisi auttaa!
        Mutta kiitos! Todella kauniita käsitöitä olet saanut aikaan!

      2. Islantilainen villa kyllä lämmittää aika ihanasti. 😀 Hyvä että löysit myös tiskiainekikan, se todella toimi! Ihmeitä silläkään ei ehkä saa aikaan, mutta selkeästi huomattavaa pehmenemistä kuitenkin. Tsemppiä Riddari-projektiin! 🙂

  7. Hei, oma ensimmäinen riddarini pojalle on viimeistelyä vaille valmis ja siitä tuli aika reilun kokoinen. Kutistuuko neule pesussa?

    1. Heippa! Omaa Riddariani olen pessyt hyvin harvoin, lähinnä tuuletellut talvipakkasilla ulkona 🙂 Jos pesuohjeen mukaan pesee käsin, niin ei pitäisi kutistua.

Vastaa käyttäjälle Maarit Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close