Aamutakki hitaisiin päivänavauksiin

Aamutakki

Aamutakki on vaate, jota käytetään erityisesti hitaina aamuina. Se päällä juodaan kahvia aivan hissukseen ja luetaan paperinen sanomalehti kannesta kanteen yhdellä istumalla. Aamutakissa valmistetaan herkullinen mutta työläs aamupala, jota normaalina arkipäivänä ei koskaan ole aikaa valmistaa. Ja jos ei tarvitse lähteä ihmisten ilmoille, aamutakissa voi liihottaa vaikka koko päivän. Siksi se onkin täydellinen kesälomavaate.

Ehdin haaveilla uudesta aamutakista jo jonkin aikaa, kun näin kauniin mallin kesäkuun Suuri Käsityö -lehdessä. Lehden aamutakki on Saanan ja Ollin käsialaa ja tehty Onnenmaa-hamppukankaasta. Ihastuin takin väljään muotoon, eikä ohjekaan vaikuttanut monimutkaiselta. Ryhdyin tuumasta toimeen ja parin päivän päästä keittelin jo aamusumppia uudessa vaatekappaleessa. 

Aamutakki
Aamutakki

Kangaskaupoilla hypistelin ensin hempeitä kukkakuoseja, mutta lähdin kotiin lopulta Finlaysonin Taimi-puuvillakankaan kanssa. Puuvilla laskeutuu luonnollisesti vähän eri tavalla kuin ohjeen hamppukangas, mutta materiaali toimii kuitenkin mielestäni hyvin tässä vaatteessa. Käytössä aamutakki on osoittautunut näillä helteillä vähän liian lämpimäksi, mutta syksymmällä sitä pystyy varmasti jo käyttämään hikoilematta.

Kankaan tilkut käytin hyödyksi aiemmin esittelemissäni rusettilipokkaissa. Kengistä ja takista muodostuu siis jo kokonainen tyylikäs teema-asu! Kangasta jäi vielä yli, mutta kiusauksesta huolimatta ajattelin ommella siitä projektipussukan enkä esimerkiksi asuun matchaavaa lierihattua... 🙂 

Aamutakki
Aamutakki

Koska aamutakin ompelu sujui niin hyvin, ajattelin ommella toisen samanlaisen lahjaksi. Kankaaksi suunnittelin kuitenkin tällä kertaa valitsevani ehkäpä pellavan. Sitä ennen hoidan alta pois muutaman neuleprojektin! 🙂 

2

4 comments

    1. Kiitos Petra! Tämä on kyllä aika kätevä vaate, voi käyttää muulloinkin kuin aamulla! 😊

  1. Tämä on kyllä ihana! Heti alkoi kädet syyhytä jos tekisin tämän äidille joululahjaksi. Minkä verran kangasta tähän kului? Jos menee metrikaupalla niin ehkä ei budjetti kestä 😂

    1. Kiitos Taru, tätä on kyllä tullut käytettyä paljon! 🙂 Ostin kangasta ohjeen mukaan 3,10 metriä (mikä kyllä vähän kirpaisi), mutta sitä jäi lopulta aika paljon yli. Ostamani kangas oli 10 cm ohjeen kangasta leveämpää ja sain leikattua kappaleet vähän taloudellisemmin kuin ohjeessa. Näin siis ainakin koossa 36. Loppukankaasta saa vielä ainakin projektipussukan neuletöille. 🙂

Vastaa käyttäjälle Petra Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tämä sivusto käyttää evästeitä liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close